maanantai 4. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäisistä viimeisiksi - Bonettilady vihdoin kameran edessä



Bonettilady, yksi Lady Winkheartin outfiteistä siis, on odottanut kuvauksiin pääsyä suurinpiirtein kaksi vuotta. Yritystä saada hahmoa kameran eteen on ollut, mutta jostain syystä homma on aina jäänyt vaikka muita kuvauksia toki samalla aikavälillä on tullut tehtyä.

Koko idea tähän asuun lähti kaksi vuotta sitten joululomalla tarpeesta luoda käsillä jotain. Vieressä kuva asusta tammikuussa 2014. En tiedä edes mistä idea tehdä bonetti tuli, mutta sellaisen sain väännettyä kasaan ilman ohjetta, kuumaliimalla, vanhan hatun pohjalla, sametilla, taftilla, pitsillä ja satiininauhoilla. Oikein toimiva hänestä tuli. Hatun piti saada kaverikseen sopiva asu ja koska rekvisiittavarastoni on suuri, löytyi sieltä musta paita ja toki jättivannehame kaveriksi asuun. Nahkahanskat viehättävät suuresti, joten nekin toivat outfittiin sopivan rokahtavaa fiilistä.


Paita on löytö UFFin tasarahapäiviltä ja mekko löytö myös kyseisestä melkein-kirpparista. Nahkahanskat tai golf-hanskatko jopa, ovat löytyneet jostain hyllykirppikseltä, vannehame on joululahja muutaman vuoden takaa. Rekvisiittana olleet ruusut ovat kirpparilta (yllätys, kuten lähes kaikki muu mitä omistan) ja ennenkin kuvauksissa vierailleet mustaselkäiset vanhat kirjat bongasin kerran kaupunginkirjaston ota tästä -hyllystä.

 Markus Lehdon kanssa olen kuvannut ennenkin ja näiden kuvausten jälkeen kävi hyvin selväksi että kolmet tarinalliset kuvaukset muodostavat sarjan, jota tullaan vielä jatkamaan. Winkheartin seikkailuille löytyy jatkoa niin ajatuksellisesti, kerronnallisesti kuin rekvisiitallisestikin. Tosin mieluusti, kun luonnossa yleensä kuvataan tai ulkona ylipäätään, kesällä suoritetaan seuraavien seikkailuiden ikuistaminen.

Kuvaukset piti suorittaa toinen päivä lauantaina, mutta ennen uuden vuoden aattoa tutkiskellessani hyvää ystävääni säätiedotusta viikonlopulla saapuva -10 asteen pakkanen ei hirveästi houkutellut, joten kuvasimme uudenvuoden aattona plus parin asteen 'lämmössä'. Hieman yli tunnin siinä säässä selvisikin, kunnes sormet lakkasivat toimimasta. Mutta tuska kannatti jälleen, kun lopputuloksen sai nähdä. Lisäksi soijamaitokaakao vaahtokarkeilla ei maistune niin hyvältä milloinkaan muulloin kuin silloin, kun on oikeasti paleltunut hitusen.

 Meikki, kuvausten ideointi ja asu omaa käsialaa. Kuvat ja ediointi Markus Lehto, fotoni.org. En sinänsä koe itseäni gotiikan suureksi ystäväksi, mutta tumma värimaailma kiehtoo kyllä ja sopii näihin kuviin loistavasti.

 Siispä olkaa hyvät, kuvia! Omat henkilökohtaiset suosikkini ovat 1, 5, 9 & 10, allaolevasta järjestyksestä siis. Ihan kaikki kuvat löytyvät fotoni.org - sivustolta. 

                            The Tales of Lady Winkheart - Third Adventure. 
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti