lauantai 2. tammikuuta 2016

Alku.

Jos olisin pitänyt blogia viime vuonna, sinne olisi ilmestynyt tarinat siitä kuinka söin Hesburgerissa ensimmäisen ruishampurilaisen ikinä lähemmäs yhdeksän tunnin kuvauspäivän jälkeen (kaksi valokuvaajaa Tampereelta kiersi minun & rekvisiittavarantojeni kanssa pitkin Turkua kesällä kerran ja ku vat tiin ja paljon. Eikä muuten siis sillä, että hampurilaisaterioita ylipäätään söisin erityisemmin), ensimmäisestä hennavärjätyistä hiuksista, lukuisia kirppistarinoita niin Porin, Lahden(sielläpä on mahtava melkeinpä kirppiskauppakeskus - ainakin viisi kirppistä vierekkäin!), Tampereen, Helsingin kuin Turunkin kirppiksistä, tarina 15 päivän interrailista (ikävoin Venetsiaa, Amsterdamia ja Pariisia - uudestaan!), kertomuksia Hylätystä Huvipuistosta kertaa kaksi (koska kevään tapahtuma sekä Kurpitsajuhlat), tarinoita muiden kaupunkien tissitapahtumaseikkailuista, pohdintaa elämästä ja siitä, mistä masennus koostuu, aika kosolti paljon kuvauskuvia tai katsokaa-mitä-mitä-tällä-kertaa-kirppikseltä-ostin listauksia, lista kirppisten alepäivistä (tein sen sen sijaan viime vuoden kalenterini takakanteen - kyllä! Nyt voinkin alkaa pitää listausta täällä ihan internetzissä), ehkä muutama ruokakuva ja varmaankin jotain fiilistelyjä mukavista asioista olisin myös kirjoittanut.

Styling, MUAH, model: Me
Outfit is one of Lady Winkheart's signature outfits, all pieces from flea market (not shoes)

Photo: Heidi Pakarinen 

 Kårenin Kirppis alkaa viikon päästä lauantaina ja kirpputoritapahtumasarja tulee olemaan ensimmäinen ihkaoma tuotanto - this is crazy and I like it. Kirpputori-ihmisen, sellaisena joka pyrkii etsimään kaiken käytettynä (pussitonta pölynimuria etsin vuoden, kunnes löysin sen viikko sitten Ekotorilta - vihdoin! Tai löysinhän niitä aiemminkin, mutta ehtivät aina sujahtaa nenän edestä.), joka saa allergiaa kauppojen uusista tavaroista (ne ällöttää, ihan oikeasti ällöttää. Erityissuperpaljon kuvottavat kiinahalpistavarat, jotka haisevat viiden kilometrin säteelle muoviselta ja halvalta) ja joka tietää kirppiksistä sitä sun tätä ja osaa kirppisvihjeistää useimpiin kaupunkeihin joissa on käynyt, Kårenin Kirppis on ammattiosaamistani. Tuottamista ja kirppiksiä maustettuna tapahtumaideologialla.

 The Legend of Edvina syntyi muutama vuosi sitten ja toimikin blogina hetken aikaa, mutta ulkoasu jonka blogille loin, ei miellyttänyt tarpeeksi. Blogi sai muutaman kaupunginteatterikirpputoripostauksen jälkeen kadota. Nyt ajattelin elvyttää sen takaisin, uutena ja erilaisena. Kansikuva tulee todennäköisesti muuttumaan usein, mutta sellainen minä olen. Kyllästyn asioihin joskus helposti ja toisaalta löydän vanhoja asioita uudestaan ja innostun niistä moneen kertaan.

Tervetuloa matkaan, jos kiinnostusta riittää.


//Edvina






2 kommenttia:

  1. Oh, tätä blogia onkin odotettu <3
    missä on "seuraaa blogia" nappula?

    ihanaaihanaa, jää odottamaa lisää juttuja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitos <3

      Seuraa blogia- namiska pitänee varmasti luoda vielä. :3 Muutoinkin tuun todnäk muuttamaan kansikuvaa ja muita juttuja aika useiin.. Mutta tässä on Alku ja alusta pääsee eteenpäin, kohti Loppua tai Ääretöntä.

      Poista