tiistai 23. helmikuuta 2016

Rönsyileviä kevätajatuksia

Elämässäni on yleensä päällekkäin monia, monia eri asioita ja viime aikoina on ollut suhteellisen kiirettä. Samaan kiireeseen kuuluu toki myös epäsäännöllisen säännöllisesti pääni sisälle ilmaantuvat kysymyspilvet ja elämänepäilyt siitä, mitä haluan oikeasti elämässäni tehdä. Opiskelenko oikeaa alaa? Miten paljon elämässä pitäisi saada aikaiseksi? Miksi toisinaan tuntuu aivan liian vanhalta opiskelemaan? Miksi vastuu vanhentaa? Koska ehdin tehdä elämässäni kaiken? Mikä on kaikki?

 Viime lauantai meni Helsingissä Burlesque Blossomissa uusia burleskitulokkaita tiiraillessa. Löysin Hylättyyn Huvipuistoon ne kevään puuttuvat palaset ja muutamaa varmistusta lukuunottamatta kattaus on jo aikas mahtimuikea ja kohta kokonaan esillä. Tallinnan huikea burleskiosaaja Miss Chrissy Kiss saapuu meille esiintymään ja pitää lauantaina muutaman työpajan.


Itse tehty 'Summer' headpiece vieraili Helsingissä. 

 Teekutsujen promokuvauksen saldokin on jo saatu ja painomateriaalien työstö on meneillään. Ohessa kuva, joka oli pakko toteuttaa sillä ilmeeni on juurikin tuossa kuvassa niin kaunis että ystäväni Paint riensi apuun kuvaa parantamaan.. Alkuperäinen kuva on Jere Satamo Photographyn ja sain sotkemiseen ihan herran luvan (;


Hylätyn Huvipuiston yhdistysasioita on hoidettu kovaa kyytiä eteenpäin. Tänään palaveroitiin Daisyn kanssa Hus Lindmanin kakkubuffetissa tiistaiskumpan äärellä. Ehdottomasti parhaat kakut olivat passionhedelmäkakku sekä pavlova, ojoij <3 Aamun tosin aloitin yritysneuvonnasta ja täytyy sanoa että Yrityspalvelukeskus Potkurin veroasiantuntija Terttu oli aivan mahtava. Jo toisen kerran yrityskiemuroissa olen löytänyt henkilön, joka on asiantunteva, ystävällinen ja avulias. Kyseisestä palvelusta olisi maksanutkin mieluusti, tätä lisää! Toisinaan yrittäjyyden pakkopullaosasto voi myös olla sangen nautinnollista.

Kakkubuffet, ojoij


Se on verho, pian se saattaa olla jotain aivan muuta.. 

Pikakirpputorikierros tarjosi tänään verhot, joista saattaa olla tulossa asu Teekutsuja ajatellen. Saattaa, jos itseni saan ompelukoneen ääreen. Enemmän osaan tutkailla inspiraatiokuvia Pinterestistä (Lady Winkheart muuten olen sielllä) tai netistä ylipäätään. Matkaan tarttui mukaan myös omituinen Tikiapinapatsas, joka selkeästi kuvaa 'See no evil, hear no evil, speak no evil' - tilannetta. Kaikki ilmeet kuuluvat siis samaan patsaaseen. Tikikuvaukset joskus tai trooppinen teema Hylättyyn saattaisi toimia.

See no evil. 

Hear no evil. 

Speak no evil. 
Lauantaina on luvassa ainejärjestöni vuosijuhla jonka sillikselle metsästän Arnoldsin naminamisdonitseja. Sunnuntaina pitää testata uusi kilpaileva kirppistapahtuma Korttelikirppis ja silloin on jälleen myös Skanssin Pop-up kirppis. Ensi viikon viikonloppuna onkin jo vuorossa Helsinki Burlesque Festival ja Tampereelta ostetun paljettimekon olkaimien siirto on edelleen tekemättä.. Toki nettimaailmani banneri kaipaa myös pientä fiksausta, mutta katsotaan koska järkevä kuvien muokkailu inspiroi.


Erityistä hilpeyttä saivat aikaiseksi tänään kaksi asiaa: Ihan täysin mulle sopiva käytetyn muovikassin valinta Pelastusarmeijan kirpputorilla myyjän toimesta sekä se, että Kärsämäen Valinta muuttaa ja / tai avaa uuden kierrätysmyymälänsä Aninkaistenkadulle. Mahtavaa! Kyseinen kauppa on lahjoitetun tavaran kirppis, mutta hinnat eivät päätä huimaa ja esillelaitto on aina ollut oikein kaunista, joten uskon että myymälä tulee Turun keskustassakin menestymään. Minulta liike saa ainakin täyden tuen sillä kirppis Leaf -centerillä on ollut todella hyvä. Lisäksi kyseisen kirpputorin toiminta on Tsemppi ry:n eli Turun seudun mielenterveyspalveluyhdistyksen toimintaa, joka myös on toki positiivinen asia. Avajaisiin toki menen, jos niistä tarpeeksi ajoissa kuulen (;


Aninkaistenkadun huisi ikkunamainos, jonka ohi kuljin tänään aivan vahingossa. 

1 kommentti: