Turun kipputorivalikoiman ollessa pieni lahjoituskirpputoripuolta tarkastellessa Pelastusarmeijan kirppikset ovat yksi lempilahjoituskirpputorikohteistani, varsinkin kun kirppiksiä on keskustassa jopa kaksi, Länsikeskuksessa yksi ja Varissuon liikekeskuksessa uusin, Kuralasta muuttanut. Fida lopetti Turusta jo useita vuosia sitten liikkeensä, vaikka Tampereella, Helsingissä ja vaikkapa Jyväskylässä kyseinen ketju pärjää.
Pelastusarmeijan kirpputoreilla on yleensä joka viikko jokin hintalappuväri, joka on puoleen hintaan valikoiman vaihtuessa. Lisäksi Turun kirpputoreilla hintataso on edullinen verrattuna Helsinkiin tai Tampereeseen. Turussa on siis erittäin hyvät oltavat kirpputorikierroksiin. Valikoima toimii ja esillelaitto on kaunista.
Tiesitkö, että Pelastusarmeijan kirpputoreilta löytyy myös nettikauppa? Olen tilannut sieltä vanhan tohtorinhatun, ihastuttavan vanhan laatikon ja vanhojen miesten kauluspaitojen hihapidikkeiden kera. Nettikauppa löytyy täältä ja koko tammikuun ajan siellä on kaikki tarjouksella - 70%!
Huomasin samalla, että vanha paperinen kanta-asiakaskorttisysteemi on muuttunut, sillä kanta-asiakkuuden saat ladattua ilmaiseksi puhelimeesi. Aikaisemmin aikoinaan paperinen kortti, jonka sai täytettyään myymälässä liittymislomakkeen, maksoi viiden euron verran. Uuden kanta-asiakaskortin saat ladattua puhelimeesi täältä. Latausprosessi oli äärettömän yksinkertainen ja kortissa on suorastaan huikeita etuja. Latauslahjaksi tai uuden kanta-asiakkuuden lahjaksi saat -50% ensimmäisen ostoksen yhteydessä yhdestä tuotteesta. Kuukauden kertaetu palvelee taas kerran kuukaudessa, tammikuussa saat kertaluontoisesta ostoksesta -30%. Jatkuvana etuna saat 15% kaikista yli 10€:n ostoksistasi, tämä etu ei siis ole muuttunut mihinkään ja se on aikoinaan ollutkin ainut etu, mitä kanta-asiakaskortilla on edes saanut. Kanta-asiakassovelluksessa mainostetaan myös ilmaista noutoa huonekalujen ja muiden isojen tavaroiden lahjoitukseen, superkätevää autottomalle ihmiselle.
Harva tietää että opiskelijakortilla saat kaikista ostoksistasi Pelastusarmeijan kirpputoreilla -20% alennuksen. Alekampanjoita perusalennukset eivät yleensä koske, mutta opiskelijallekin jo edullisista hinnoista viidenneksen poispudottaminen helpottaa rahallista huolta varmasti hurjan paljon.

Tämä ei ole maksettu mainos, enkä liity kyseiseen
Ps. Nähdään taas Kårenin Kirppiksellä su 16.02! Reilu puolet myyntipöydistä on jo myyty.
//Edvina
Fidan, UFFin, Pelastusarmeijan kirpputorien alkuperäinen kanta-asiakaskortti, Forssan Hopen kortti ja Paavli Kaltsukkaan kortti, sijaitsee Tallinnassa. |