Kirjattu ylös muistivihkooni itse meriseikkailun aikana heinäkuussa - elokuussa 2017. Puhtaaksi kirjoitettu 06.08.2017. Muokattu, lisätty kuvat ja julkaistu 31.12.2017. Kuvat ovat kaikki matkaseurueeni ottamia, kiitos niistä Sofia Lesta, Henna Ruuskanen, Jaakko Heikkilä sekä Amanda Moberg.
Varoitus: Tämä teksti saattaa aiheuttaa akuuttia tarvetta päästä maailmalle. Se ei ole se pahin osuus. Pahin osuus on se, kun palaat, etkä haluaisi palata ja normaali arkielämä ei tunnu elettävältä, sillä meri on elämä ja rakkaus. Ja on tuskaa, tuskaa olla kotona takaisin.
Matka oli Turusta Klaipedaan, Liettuaan, purjealuksella. Portugalilaisella Santa Maria Manuela -aluksella.
PE 21.07.2017
Hoidi kaikki työt jo perjantaina kuntoon, jotta voisin lauantaina vain nauttia seilaamiseen lähtemisestä rauhassa. Kovin pitkälle työt jatkuivatkin, sillä lopetin tuotantojen ja burleskiopetuksien suunnittelun vasta ilta seitsemältä. Jouduin jättämään suunnitellun Chisun keikankin väliin. Pakkasin kaiken valmiiksi ja kävin kuikuilemassa satamassa herraseni kanssa purjelaivoja tavaten ohimennen myös siskoni perheineen. Rälläkkäsinfoniankin kuulimme alusta alkaen, muttei se vakuuttanut itseäni ainakaan kovinkaan paljoa. Subwayn patonkien kautta siirryin kotiin nukkumaan viimeistä yötä kotisängyssä.
LA 22.07.2017
Herätys, jännitys, stressi. Lähtö laivalle hieman kymmenen jälkeen. Suurista kantamuksista johtuen päätin ottaa bussin sataman suuntaan, sillä en olisi jaksanut suorittaa suurta marssia jättikassini kanssa sinne asti. Linja 30 ei mennytkään kuitenkaan oikeaa reittiä, joten hyppäsin pois bussista liian aikaisin Martin seutuvilla. Ehdin kuitenkin vieläpä kaupan kautta perille ajoissa. Hämmentävintä oli, että paikalle saapuessa ketään ei ollut kannella. Ruska - eräs traineista - sattui saapumaan samaan aikaan satamaan, joten seurasin hänen perässään alukselle. Saimme heti hyttimme käyttöön sekä passimme skannailtua. Muuta ohjeistusta meille ei toistaiseksi annettu. Hengailimme hetken keskenämme ja aloimme sen jälkeen pohtia mitäköhän meille mahtaisi olla ensimmäisenä ohjelmassa ja kysellä sen perään. Selvisi, että lauantaina meillä ei olisi vielä mitään ohjelmaa. Yöksi laivalle saisi kuitenkin jäädä. Tästä yllättyneenä lähdin takaisin kotiin Sedovin Putin-matkamuistomyymälän kautta.(Huomatkaa, etten ostanut kuitenkaan sieltä mitään. Mutta laivassa on oikeasti matkamuistomyymälä, joka on hurjan täynnä Putin -juttuja. Suht edullisiakin.)
Kotona viivyttiin herran Cosplay -asun rintapanssarin maalaamisen ajan ja sen jälkeen kävimme syömässä Vänäkissä. Järjettömän hyvää sahramijäätelöä pistaasilla sekä jäänuudeleita, suosittelen vahvasti. Tajusin jo samalla kun lauantaista vapautuikin meille aikaa, että tarvitsisin matkalle puuhaa mukaan. Päätin ottaa Curvy Mermaidien juonnot mukaan ja suunnitella seuraavaa retkeä laivalla. Pohdin myös olisikohan jokin oivallinen kirja sopiva matkalukemiseksi. Mikään romaani ei siinä hetkessä joukutellut, joten löysin puolivahingossa Suomalaisen purjehdussanaston. Ainut ongelma oli, että kirjasto sulkeutui viisi minuuttia ahaa-elämyksen saamisen jälkeen enkä tohtinut sijoittaa matkalukemiseen lähemmäs kolmeakymmentä euroa. Suunnittelin tekeväni kävelylenkin kirjastolle vielä sunnuntaina aamupäivällä.
Alukselle suuntasin takaisin yhdeksän jälkeen, sillä olin ajatellut katsovani ilotulituksen alukselta. Katselinkin sen jokirannasta, mutta maista laivan edustalta vietyäni vielä muutaman mukaan otettavan esineen laivaan. Olisin halunnut ottaa mukaan askarreltavaa, mutta päätin kuitenkin pitäytyä paperiviihdykkeissä. Vietyäni uusia matkatavaroita hyttiin, oli laivalle ehtinyt saapua kaksi espanjalaista matkaajaa, Sofia ja Gloria.
Ilotulitus aivan ilotulitusalueen juurelta oli todella läheltä nähtyä, joten osa shown hohdosta karisi sen vuokri. Myös musiikki, jota kuulema Varvintorilla oli osana showta, ei kuulunut toiselle puolelle jokea, joten ilotulitus oli lähinnä pauketta. Hengailimme kaikki seitsemän traineeta kannella puoli yhteen ja sen jälkeen siirryin itse kylmänä ja väsyneenä nukkumaan uuteen hyttiin. Ensimäinen yö oli vähäuninen, hikinen ja stressaava. Kellontuijotusyö. Toivoin tulevista öistä parempia.
SU 23.07.2017
Lähtöpäivä! Tapahtumien päivä! Huonojen yöunien kera aamupalalle ja päivittämään matkapäiväkirjaa. Alkuperäinen saamamme ohjeistus oli ilmeisesti sunnuntaille, joten virallinen saapumisaika alukselle olisi ollut vasta 23.pvä klo 11. Tall Ships Racesin ohjeistuksessa, jonka saimme erikseen, luki aluksille saapumisen olevan lauantaina 22.7, mutta Santa Maria Manuelan omassa ohjeistuksessa luki vain alukselle saapumisen tapahtuvan viimeistään ennen aamupäivän kello yhtätoista. Puoli kahteltatoista saimme turvallisuusohjeistuksen, leikimme hitusen pelastusliiveillä ja oikeiden pelastuslauttojen etsimisellä ja kapteenikin kävi tervehtimässä meitä. Saimme myös Tall Ships Races t-paidat (lahjoitin omani loppumatkasta pois, koska t-paidat ja minä emme ole yhdistelmä) sekä työhanskat. Hanskojakaan ei sikäli olisi tarvinnut ottaa mukaan. Ensimmäisellä lounaalla oli tarjolla - Turskaa - yllättäen, sillä alus oli 1937 vesille laskettu kalastusalus, jonka pääkalastuskala oli Turska. Epäkalan ystävänä sain kyllä hiukan syötyä kyseisstä kalaa, sillä heidät valmistetaan eri tavalla Suomeen verrattuna. Kala kuivataan ensin ja valmistetaan vasta sitten.Turskastajilla oli aikoinaan ollut pääsääntöisesti aluksella ruokana vain turskaa. Keitettynä, friteerattuna, paneroituna, uunissa, pannulla, kuivattuna, marinoituna.. Omnom, varmasti niille, jotka kalasta pitävät lautasellaan, muutoinkin kuin kavereinaan.
Alusten irroittaminen satamasta alkoi kahden maissa, mutta omaa lähtöämme saimme odotella 15:39 asti. Lähdimme jopa ennen Sedovia. Aurajoen rannoilla oli järkyttävästi ihmisiä katsomassa lähtöämme. Valtavan hienoa lipua pois Turusta keskellä Aurajokea ja nähdä kaikki vilkuttavat ihmiset <3 Livuimme Suomen Joutsenen ohi, Boren ohi, Viking Linen sekä Silja Linen terminaalien ohi.
Airistolla Parade of Sailsissa alukseme nosti pelkästään kaksi isointa purjettaan ja ne laskettiin jo reilun tunnin päästä - tylsää. Itse purjehdusvaihdetta kun olin itse odottanut jo liian kauan. Airistollekin kuljettiin moottoreilla. Pääsimme kuitenkin jo hieman työn makuun nostamaan purjeita sekä kelaamaan köysiä. Nälkä nousi päivän aikana hurjasi, sillä lounas oli ollut jo klo 12 ja päivällinen oli Portugalilaiseen tapaan vasta klo 19. Tämä väli oli itselleni aivan liian suuri väli, sillä normaalisti syön taisaisin väliajoin ja merellä nälkä oli vielä suurempi mitä maissa. Ensimmäinen päivällinen herra vilkkusilmän (Vitor) kanssa oli kylmää lihafilettä, papuja sekä sipsejä (kyllä, luit oikein). En itse oikein inspiroitunut tästä päivällisestä huomioonottaen sen, että olin odottanut ruokaa liian monta tuntia. Päivällistä ennen meille tarjoiltiin kuitenkin myös keittoa, sillä jokaisessa ruokailussa ennen itse ruokaa syötiin lämmintä keittoa, joka useimmiten oli vihannespohjaista. Jälkiruoaksi saimme riisivanukasta, joka osoittautui kuin kylmäksi riisipuuroksi kanelilla.
Loppuillan hengailimme kannella. Keulapurjeen päällä, keulamaston päällä hajareisin istuskelu aurinonlaskussa merta tuijotellen oli jotain sellaista, jonka olisin halunnut laittaa tilanteena ja fiilikseltään purkkiin. Oli hyvä olla juuri siellä silloin. <3
MA 24.07.2017
Aamupalaa jälleen Vitorin kera. Hän on niin kovin näyttävä mies kaksoisveljensä kera, joka kuulema oli personal trainer. Aamupalalla meille esiteltiin jostain syystä veljen kuvaa. Huonosta netistä johtuen kuvasta sai lähinnä vain selvää herran vatsalihaksista (en tiedä miksi veljeä esiteltäessä hän valitsi paidattoman kuvan, muttatuota muutoinkin nämä Portugalilaiset miehet osasivat välillä yllättää..). Laivallakin on sisaralus olemassa, Lissabonin satamassa (Creoula). Aamupalalla kyselin myös kisaan liittyvästä termistöstä. Kisaan lähtöä odoteltiin Utössä laivan kannella tovi jos toinenkin.
Merellä yhteisöllisyys oli ihanaa. Ei kyselty kuka olet ja mitä teet. Kaikki ovat yhtä ja samaa porukkaa. Unelmat kasvoivat jo matkan alkuvaiheessa, mitä olisikaan Atlantin ylitys purjealuksella tai vierailu jäämerellä.
Laivat tulivat lähtöalueelle ja lilluivat hyvin kaukana toisisstaan. Sain suosituksia, että kannattaisi liittyä Snupu ry:n (Suomen nuorisopurjehtijoihin) sekä Windseekerin kautta löytäisi lisää tulevaisuudessa purjehduksia, joille voisi liittyä. Purjeet nostettiin yhden aikoihin ja kisa oli alkamassa kahden aikoihin. Moottorin sammuttua alus pääsi vihdoin meren ailahtelevaisuuden luo ja purjehtiminen itsessään pääsi alkamaan. Mediavene piiritti Santa Maria Manuelaa useampaan kertaan, joten jostain lehdestä saattoi ehkä itsensä löytääkin. Näkymä Airistolla monesta kymmenestä isosta purjelaivasta purjeineen oli hurjan kaunis.
MC - laivan omistaja - oli aiemmin aamupäivällä kysynyt meiltä viideltä ensimmäiseltä haluaisimmekin lounastaa hänen kanssaan hieman hienommin. Söimmekin lounasta päällystön tilassa, jossa oli hienostuneemmat kalusteet kuin laivan muissa osissa. Tilassa saimme ensin laivan spesiaalidrinkin, jonka jälkeen saattoi tapahtua kummia asioita - hyviä tai pahoja. Meille kerrottiin myös lisää laivan historiasta. Tilan seinältä löytyi myös Maria Manuela, alkuperäisen laivan omistajan tytär, jonka mukaan laiva oli nimetty. Maria Manuela ei mikään pyhimys ollut kuitenkaan. Lounaan alkupalana meille tarjottiin Soup of Sorrowsia, jota oli tarjottu kalastajille laivalla aikoinaan. Pääruokana söimme porsasta pavuilla sekä riisiä. Jälkiruoaksi söimme appelsiiniviipaleita, jotka oli aseteltu kauniisti tarjolle. Muutoinkin useimmiten jälkiruokana laivalla oli jotakin hedelmää, kauniisti tarjoiltuna. Ruoan yhteydessä saimme myös juoda ensimmäistä kertaa laivan punaviiniä sekä maistaa laivan portviiniä. Päällystön tiloissa tarjoilijanamme toimi toinen tarjoilijaherra, George. Tilassa olevat puutuolit olivat replikoita laivan alkuperäisistä puutuoleista, vaikkakin pöydän päädyssä oleva tuoli oli aito ja alkuperäinen. Itselleni ja ihastuttavan isolle lantiolleni tuolit olivat jopa hitusen ahtaita. Pöytä oli siitä hauska, että lautasille sekä laseille oli pöydässä omat lokeronsa merenkäynnin vuoksi. Perusruokailutilassamme meillä oli pöydän päällä liukuestepöytäliina, mutta tässä hienommassa tilassa pöytä oli lokeroitu niin että lautaset ja muut ruoka-astiat pysyivät pöydällä merenkäynnissäkin.
Keskustelimme ruokailun aikana siitä, miksi ja miten kukakin oli päätynyt Santa Maria Manuelan matkaan mukaan ja mitä kukakin teki arkielämässään. Omasta burleskitaustastani ja niin suuresta kiinnostuksesta mereen että burleskiklubinikin sijoittuu laivalle, oltiin varsin positiivisesti yllättyneitä. Ruokailuhetki oli päättymässä juurikin muutama minuutti ennen kahta ja olimme kaikki jo siirtymässä kannelle seuraamaan lähtölaukausta kun tarjoilijamme kysyi emmekö juoneetkaan kahvia ollenkaan. Istuuduimme takaisin vielä kahvittelun ajaksi ja oma ruokaseurueemme hävisi tuon maagisen tasan kellokahden hetken, jolloin kilpailu alkoi. Kannella olleet tosin kertoivat, ettei kyseisellä kellonlyömällä ollut tapahtunut kuulema mitään erikoista.
Lähdön jälkeen hengailimme kannella ja keskustelimme MC:n kanssa aluksesta. En itse tiennyt purjealuksista mitään ja kysyinkin että eikö ollutkin niin että aluksessammekin oli köli tai takila joten ympäri kääntyminen olisi mahdotonta. Asia ei tämän kokoluokan, 68metriä pitkän ja noin 35metriä korkean aluksen kanssa ollut kuitenkaan niin. Teoriassa olisi mahdollista että laiva kääntyisi ympäri saavutettuaan tarpeeksi suuren kallistuskulman. Todennäköisyys siihen, että niin tapahtuisi, olisi kuitenkin suhteellisen pieni, mutta mahdollista se olisi kuitenkin.
Hieman kilpailun alkamisen jälkeen saimme nähtäväksemme videon aluksen historiasta, joka oli kuvattu 60-luvulla. Video oli lyhyesti ilmaistuna 50 minuuttia turskaa, koska alushan oli turskankalastajien alus alunperin. Turskastus näytti videolta katsottuna erittäinkin vaativalta, sillä miesten kalastusreissut olivat todella pitkiä, he nukkuivat todella tiiviisti samoissa vaatteissa useita viikkoja putkeen sekä söivät turskaa ruokanaan jokaisella aterialla. Kuivattuna. Paistettuna. Uunissa. Pannulla. Paneroituna. Videolla näkyi myös kunnollista merenkäyntiä, sillä muutamaankin otteeseen laivan kansi peittyi sille ryöppyävistä aalloista. Laivan muoto oli sama, mitä turska-aikaankin, mutta meidän hyttimme olivat erittäin mukavat ja hotellitasoiset verrattuna siihen, millainen turskansäilytyskammio hyttialueemme olikaan aikaisemmin ollut. Pohdin erityisesti, miten video oltiin aikanaan saatu kuvattua, merenkäynnissäkin.
Sofialla - toisella espanjalaisista tytöistä, sattui olemaan syntymäpäivä juurikin kilpailun lähtöpäivänämme ja laivan omistaja päättikin että juhlistaisimme päivää yhteisellä päivällisellä. Ennen päivällistä olin yrittänyt nukkua päiväunia tunnin verran, onnistuen torkkumaan noin viidentoista minuutin pituisen pätkän. Päiväunet kellokuudelta iltapäivältä eivät tällä kertaa oikein onnistuneet.
Päivällinen aloitettiin seitsemältä MC:n sekä Barbaran - hänen työkumppaninsa - kera. Ruokana oli tarjolla alkukeittoa, kasviskeittoa, Portugalilaista Roséviiniä sekä ystävääni (not) turskaa majoneesisen hernemaissipaprikaseoksen kera. Patonki kuului luonnollisesti jälleen kerran keiton kaveriksi. Roséviini, kuten punaviini päivällisellä sekä portviini, olivat kaikki varsin maukkaita makueämyksiä. Laivan henkilökunta - todennäköisesti erityislempimieheni Barbaran avustuksella - oli myös sisustanut yhteistä oleskelutilaa ilmapalloin ja serpentiinein. Jälkiruokaa ennen Sofia sai lahjan laivan henkilökunnalta - SMM pinssin sekä oranssin lippiksen. Jälkiruoaksi oli leivottu iso suklaakakku, jonka välissä oli jotain lehtitaikinamaista ja päälle oli kirjailtu onnittelut Sofialle. Kaukku oli suht kuivaa, eikä niin makeaa mitä suomalaiset jälkiruoat ylipäätään, mutta se oli kuitenkin hyvää. Kakkua syömään saapui koko miehistö kapteenia myöten ja lauloimmekin yhdessä useampaan kertaan onnittelulaulun päivänsankarille. Tämä fiilis oli yksi niistä ensimmäisistä jonka olisi voinut purkittaa. Kaikki traineet, miehistö sekä laivan omistaja yhdessä ruokailutilassa laulamassa onnittelulauluja omalla kielellään päivänsankarille keskellä merta.
Kakun syömisen jälkeen pidettiin muutama pieni puhe ja jatkoimme laulamista yhteisesti. Laulaminen ja soittaminen oli varsin hauskaa, vaikka suomalaisten lauluosaaminen ei ollutkaan kovin kattavaa. Osaan itse harvan kappaleen sanat ulkoa, varsinkaan minkään traditionaalisemman suomalaisen kappaleen. Robinia kyllä ehdotettiin laulettavaksi. Musikaalisuushetken jälkeen MC jäi vielä keskustelemaan kanssamme heidän ja meidän kulttuurimme eroista. Puhuimme myös pyhimystarinoista. Heidän kulttuuristaan pyhimystarinoita, jotain sellaista josta kaikki uskovat että jotain selittämätöntä oli tapahtunut juuri sinä hetkenä, löytyi mutta oli varsin vaikeaa kertoa samanlaista vastinetta suomalaisesta kulttuurista. Kalevalakin kun oli lähinnä tarinoita eikä perustunut sinällään mihinkään oikeasti tapahtuneeseen.
Suihkussakäynti hiukan ennen kymmentä sujui jo vähän vinossa, sillä merenkäynti oli vihdoin alkanut tuntuua. Suurimmat aallot eläessäni sen kokoisella aluksella, vaikka aallot eivät kovinkaan kummoiset vielä olleet. Mietin edelleen mahtaisinko tulla merisairaaksi, vaikkei minulla ollut ylipäätään taipumusta voida pahoin kovinkaan herkästi. Enimmäkseen kuitenkin nautin keinumisesta kui että se olisi tuntunut pahalta. Hyttiseuralleni tuli jo paha olo, vaikka hänkin oli aluksi nauttinut keinumisesta.
Ennen ensimmäistä vahtivuoroani kirjoittelin tätä tekstiä samalla kun seurasin elokuvaa laivan miesten kera (Kong Island). Odotin edelleen sellaista keinumista, että laivan sivuikkunoista näkisi pelkkää merta <3 Ensimmäiseen vahtiin tulee kuulumaan tähystystä, ohjausta sekä navigointia.
Merielämää klo 4:24. Vuoro 1 on jo ohi. Juurikin vuoromme alkaessa merenkäynti koveni (vuoromme oli klo 00 - 04) ja ainakin 3 / 9 traineeporukastamme voi jo oksennushuonosti. Itse säästyin pahoinvoinnilta edelleen. Keinuminen kuului asiaan ja sitä saisi olla vielä lisääkin. Lookoutia, eli tähystämistä, en ehtinyt tehdä paljoakaan, sillä vuoron alusta saimme odotella 45minuuttia ennen kuin pääsimme tekemään mitään. Steeringiä, ohjausta, pääsin tekemään kyllä ymmärtämättä kuitenkaan ihan täysin miten kompassin katsominen muutettiin ohjaukseksi. Ihastuttava vanha herra, yli 60-vuotias merimies Amaro, auttoi ohjaamisessa muttei englannillaan valitettavasti osannut vastata aivan kaikkiin kysymyksiini eikä ymmärtänyt mitä kaikkea kysyin kokonaisuudessaan. Navigointia en hirveästi päässyt tekemään, mutta Alexin, toisen perämiehen, kanssa oli varsin mukavaa kuunnella kasarimusaa ja vaihtaa elämäntarinoita. Näin modernin sekstantin kuitenkin ja merikarttoja. Tutustuin tutkaan ja muihin nappuloihin ja laitteisiin. Sekstantti oli siitä jännittävä laite, siis moderni versio, että sen arvo oli yli viiden tuhannen euron. Oli maaginen näky nähdä yhdeltä yöllä laivan keinuvan julmetusti ja itse ohjata laivaa. Meri puhui. Mukauduin laivan liikkeisiin, enkä edelleenkään voinut huonosti. Katsoessaan taivasta, näki taivaan, vaikka liikkuikin meren mukana ylös alaisin. Laivaa katsoessa näki laivan liikkeet mereen nähden. Eräs traineistamme kertoi että paha olo suorastaan hyppäsi häneen hänen käveltyään keulaan, sillä keula oli pahin keinumisen kannalta. Tokihan se piti myös itse mennä testaamaan, mutta liikkeestä ei tullut siltikään pahaa oloa. Mikä pettymys. Tai ei sittenkään..
TI 25.07.2017
Aamupalaa 8:50 hyvien kolmen ja puolen tunnin yöunien jälkeen. Aamupalailun jälkeen keskustelin herra vilkkusilmän kanssa pitkään suomalaisten ja portugalilaisten miesten käytöksen eroista. Merellä oli vaikeaa ylläpitää kunnollista suhdetta, sillä oli itse niin kovin paljon poissa. Osalle elämänohjeena olikin 'no relationships, but romances'. Tiedustelin myös miten oikea kiinnostus osoitetaan ja miten se poikkeaa vinkkaus- & kosketustavoista, jos näin huomioidaan toista jo ylipäätään melkein aina. Kuulema sen huomaisi kylä, jos portugalilainen mies olisi oikeasti kiinnostunut sinusta. Kiinnostus osoitetaan silloin yksityisesti. Silmänvinkkailut ovat osa portugalilaista tapaa kommunikoida (tosin tästäkin oli useampia versiota, sillä nuoremmat herrat sitten taas eivät harrastaneet silmänvinkkailuja) sillä he kuulema puhuvat paljon silmillään. He myös halaavat aamuisin huonetoveriensa kanssa ja antavat poskisuudelmia hyvästellessään ilman sen suurempia taka-ajatuksia. Puhuimme myös merenkäynnistä ja siitä, miten seitsemän metrinkään aalloissa kokeneilla merenkävijöillä ei tullut huonoa oloa, mutta pelkoa merta kohtaan kuitenkin. Kovassa merenkäynnissä kaikki kunnioittivat luontoa, sillä merenkäynnille ei ihminen niissä tilanteissa voinut luontoäidille yhtään mitään. Lempparimiehiäni koko laivasta olivat juurikin herra tarjoilija sekä erittäin mukava toinen perämies.
Ymmärrän ohjaamisesta jo vähän enemmän, kuten myös navigoimisesta. Menimme tänään enimmillään yhdeksän solmun nopeudulla. Amaro, pieni seilorimies, auttoi purjeidennostossa ja toimin hänen köysikelansa vahtijana. Suoristin köyttä, kun se nousi kelasta. Söin yksin pollolounasta (pollo = kana, espanjaa, lausutaan poljo) Vitorin valvovan silmän alla sillä muut voivat huonosti tai olivat omistajan kanssa vuorostaan lounaalla ja sen jälkeen siirryin päivän toiseen vahtivuoroon kahdestatoista neljään. Vuoron jälkeen linnoittauduin keulapurjeen päälle keulamastoon ja lepäsin kevyesti muutaman tunnin. Kyseinen paikka oli ehdottomasti yksi lempipaikoistani koko laivassa. Nukkua ja makoilla purjeen päällä, laivan keulassa, kuulla meri, tuntea aurinko silmäluomien läpi, olla ulkoilmassa, tuntea laivan keinunta ja vain olla. Kuulla purjehduksen äänet. Purkkiin sekin fiilis olisi pitänyt saada.
Päivällisen kalan skippasin, mutta kanakeittoa söin tupla-annokset. Joku kertoi tiistain päivällispöydässä, että saattaisimme olla jo keskiviikkona perillä. Alle kaksi vuorokautta purjehdushupia kuulosti aivan liian vähältä ja erittäin haikealta. Kaikki traineet suunnittelimme järkyttävässä väsymysnaurumeiningissämme miten saisimme liian nopeaa reissua jotekin sabotoitua. Kääntämällä kurssia miehistön huomaamatta, heittämällä jotakin tärkeää mereen, piilottamalla miehistön jäseniä laivaan.. Loppupurjehduksesta piti siis nauttia joka sekunnista.
Illaksi saatiinkin kunnon tuuli. Ja kunnolla aaltoja kannelle. Vettä! Tuulen yltyessä tarpeeksi kovaksi - eli viihdyttäväksi ja jännittäväksi ja juuri sellaiseksi, että NYT kuuluu olla kannella - traineet käskettiin sisälle takaisin. Kannella ei saanut enää olla, sillä riski päätyä mereen oli kohtuullisen suuri kokemattomilla tapauksilla. En osannut siinä kohtaa ajatella kiellon johtuvan kuin vain aalloista ja laivan kaltevuudesta, mutta myöhemmissä keskusteluissa nousi esiin se fakta, että kunnollisessa tuulessa purjeista tai laivasta saattoi irrota myös osia, jotka saattoivat lentää suhteellisen kovaa vauhtia päähän tai muuhun ruumiinosaa eikä sellaisella vauhdilla tulevia esineitä oikein voinut välttää jos ne päättivät irrota.
Illan leffahetkessä oli tällä kertaa Wonderwoman. Laiva keinui jo niin paljon, että oleiluhuoneessamme astiat putosivat lattialle ja tuolit, joissa istuimme, valuivat huoneen toiseen seinään vauhdilla, jos ne eivät ollee pultattuina kunnolla lattiaan. Yhdeltätoista illalla, merenkäynnin yltyessä, ei ollut vieläkään merkkejä meripahoinvoinnista, vaikka sen saaminen edelleen ajoittain mietitytti. Katselin puoliksi leffaa, toisella kädellä kirjoitin muistiinpanoja reissusta ja toisella söin salmiakki-suklaa valikoimaa ihmisten valuessa taas hytteihinsä pahan olon vuoksi. Päätin että menisin ainakin itse yövuorooni, vaikka kannelle ei saisikaan mennä saisimme kuitenkin olla ohjaamossa.
23:21. Meri on ihana, mutta varmasti ihan helvetillinen niille, jotka tulevat merisairaiksi. Wonderwomanin katsominen jatkui niin pitkään, mitä armottomalta keinumiselta pystyimme. Menin vuorooni, kuten olin suunnitellut, vaikka väsymys olikin tajuttoman suurta. Keinuminen oli omalla luokituksellani jo valtaisaa (vaikka ei vielä kuitenkaan mitään supersuurta painottomuuden tunnetta ollut havaittavissa, hiukan jo kuitenkin, onnea vain mm. suihkussa käymiseen sellaisessa aaltoilussa) ja kokeneemman konemestari Ruin asteikolla (merillä since 1987) keinuminen oli hyvän ilman ja myrskyn puolesta välistä. En voinut vieläkään huonosti, mutta odotin edelleen saisiko pitkäkestoinen keinunta olotilan huononemaan. Vettä tuli laivan tyyrpuurin puolelta jo paljon kannelle ja laiva oli kunnollisessa kaltevuuskulmassa. Pimeydessä ei nähnyt paljoakaan, mutta laiva keinui ja aallot olivat ainakin muutaman metrin korkuisia. Eivät siis mitään verrattuina kunnon trooppisten myrskyjen viidenkuuden metrin aaltoihin. Pimeydessä yritti pysyä pystyssä, seurata purjeiden ääniä ja miettiä mitä jos laiva oikeasti kaatuisi. Oli helpompaa ainakin itselleni olla kannella kuin oikeasti nukkumassa, sillä aalloissa nukkuminen oli itselleni vaikeaa. Toisten mielestä aalloissa oli oikein hyvä nukkua, varsinkin kun jalkeille nouseminen aiheutti oksentelua.
Rui kertoi seikkailuistaan ja näytti kuvia Portugalista ja muualta, minä kuuntelin tarinoita ja yritin pysyä hereillä. 02:30 oli pakko lähteä jo nukkumaan, sillä en pysynyt enää hereillä tarinatuokiossa. Kyselin yläsänkyäni varten nukkumisvinkkejä toiselta perämieheltä, jonka kanssa keskustelimme muuten samana yönä myös taas burleskista, sillä niissä aalloissa ajatus omasta levollisesta nukkumisesta ja ylipäätään sängyssäpysymisestä ei aivan vakuuttanut itseäni. Kikkana oli ottaa pelastusliivi tai immersion suit - kassi, laittaa se sängyn patjan alle niin, että kiilautui itse yläseinän, katon sekä patjan väliin. Sänkyyn nouseminenkin oli taitolaji, sillä väärässä kulmassa nousemisesta aiheutui laivan kallistuksen takia tuplasti duunia. Muutoinkaan en itse osannut useinkaan ajatella, että aalloissa vartalollaan taiteilu oli koko ajan liikuntaa ja kulutit tuplamäärän energiaa liikkuessasi vain laivassa merenkäynnissä. Se selittänee myös hurjan nälän.
En yllättäenkään pystynyt nukkumaan ensimmäiseen tuntiin, sillä keskityin aaltoihin sekä sängyssä pysymiseen edelleen. Nukahdin kuitenkin jossain kohtaa ja nukuin eniten siihen mennessä koko matkalla, mutten vieläkään kovinkaan hyvin. Nousin kymmenen jälkeen skipaten aamupalahetken lempiherraseni kanssa.
KE 26.07.2017
Lounastin ensimmäisenä ruokailuna. Tätä ennen kävin seuraamassa jo purjeiden laskua ja osallistuinkin siihen. Olimme jo Klaipedan edustalla, joten itse purjehdusseikkailu oli loppunut sinänsä. Lounaalla oli alkukeittoa, yllättäen, lihaa riisillä sekä salaattia. Lounaan jälkeen Barbara kertoi meille Santa Maria Manuelan sisarlaivasta Creolasta ja saimme kotiinviemisiksi laivan postikortit. Hän myös järjesti laivan shopin hengailutilaamme. Useampi ostikin laivan hupparin ja paidan itselleen käyttövaatteeksi, itse en yllättäen ostanut mitään. Harkitsin kangaskassin ostoa, mutta totesin että tuskin tulisin käyttämään sitä kuitenkaan, varsinkaan kun väri oli valkoinen. Siirryin kannelle hetkeksi oleilemaan ja nauttimaan merestä. Actionia oli kuitenkin vielä luvassa, sillä aluksen oli tarkoitus laskea ankkuri, koska olimme pysymässä vielä merellä aikamäärän X. Ankkurin laskeminen oli aika tarkkaa ja käskyjä vaativaa hommaa. Ketjun varominen on tärkeää, sillä se vie kyllä samantien mennessään jos on viedäkseen. Ankkuri laskettiin ensin merenpinnan kohdille ja sen jälkeen odotettiin käskyä saada laskea se kokonaan. Alus pomppi mukavasti aalloissa ja ankkurikin kohtasi välillä merenpinnan ja välillä nousi ylös. Ja sama toistui. Kun käsky laskea ankkuri saatiin, ensin vapautettiin kettinki ja sen jälkeen kettinkiä avitettiin rautakangella nostamalla irti 'laskemisreiästä' jotta se pystyi rullaaman vapaasti kohti merenpohjaa. Rullausvaihe on kovaäänistä, palaneen hajuista (koska kitka) ja koko laskualueen peitti steampunkmainen ruosteenvärinen pölypilvi, sillä kaikki muta, lika ja mitä ikinä ankkuriketjun pinnassa olikin, irtosi iloisesti kettingin rullatessa vapaana. Ankkurin kettingin värimerkinnöistä näki, koska ketjua oli upotettu kuinka paljon, joten siitä pystyi näkemään koska kettinki piti taas lukita.
Päivävälipalan aikana Aaro kertoikin jo, että mastoon kiipeäminen alkaisi aivan kohta. Suurin osa välipalaa syöneistä ihmisistä _juoksi_kannelle_. Siirryin sinne itsekin, tosin hieman rauhallisemmissa tunnelmissa. Kaikki traineista kävivät kiipeilyllä mastossa. Vaikka mastot eivät olleet äärettömän korkeita, n. 35m, oli se ainakin itselleni jo ihan tarpeeksi korkea mastokokemus. Vaikka kiipesimme valjaiden kera, oli kiipeäminen pelottavaa. Laiva heilui, tuuli heilutti tikkaita ja mitä ylemmäs meni, sitä kapeammiksi askelkohdat kävivät. Koska kaikki pitää kuvata, piti toki mastossa kaivaa taskusta kamera ja ottaa muutama kuva. Miettien samalla pysyyköhän tämä kamera nyt kädessä vai ei, mutta kyllä se pysyi. Alaspäin tuleminen oli paljon helpompaa, vaikka useampi sanoi tilanteen olleen juuri toisinpäin. Kiipeäminen oli helppoa, mutta laskeutuminen vaikeaa.
Mastoilun jälkeen pääsimme vihdoin uimaan <3 En olisi halunnut hypätä kannelta uimaan, mutta niin tekivät lähes kaikki muut joten pitihän sitä sitten kokeilla. Bikiniyläosa tuplasolmulle, koska tiesin että muutoin ylös tullaan alasti (vaikka eihän se mua sinänsä olisi haitannut eikä varmastikaan portugalilaisia vilkkusilmiäkään), nousu kannen kaiteelle ja reipas astuminen eteenpäin. Hyppääminen oli kuitenkin hyvä ratkaisu ja pintaan nousun jälkeen tiesi tehneensä jotakin. Meren aallot olivat vahvoja, vaikka tuulta ei äärettömästi ollutkaan ja pysyäkseen päänsä kannassa aalloissakin pinnalla sai koko ajan tehdä työtä. Urheilusuoritus, vain se että lillui hieman merivedessä. Aallot heittivät meitä myös tehokkaasti kohti laivan reunaa, joten sait olla koko ajan myös taistelemassa sitä vastaan, ettet iloisesti liiskautunut laivan reunaan. Oli ihanaa katsoa laivaa merestä ja nähdä, miten laiva nousi ylös näyttäen paaaljon pohjaansa ja taas laski aaltoihin. Meriveden matkaan joutuminen hätätilanteessa olisi oikeasti todella raskasta, varsinkin jos merivesi olisi yhtään kylmempää ja fiilis olisi yhtään paniikinomaisempi. Meitä varten mereen laskettiin myös pelastusvene just in case ja pelastusrengaskin keikkui tikapuiden vieressä. Jos enää ei olisi jaksanutkaan polskia. Nousimme ylös yksitellen köysitikkaita pitkin. Uiminen oli maaginen kokemus, mutta rankka ja tikapuita kiivetessäkin kannelle päästessä herrasmiesseilori oli auttamassa kannelle asti. Päästyämme kannelle joku miehistöstä sanoi että sitten vielä uusiksi hypyt, mutta kukaan ei enää halunnut tai yksinkertaisesti jaksanut hypätä pulikoimaan.
Uimisen jälkeen seisoin taas hetken keulassa ihailemassa merta, tuntemassa meren läsnäoloa ja nauttimassa tuulesta. Sen jälkeen makoilin laivan keskellä kannella ja nautiskelin aalloista. Suihkun jälkeen olikin jo päivällisenaika, sillä kello oli jo seitsemän. Päivällisenä oli katkarapu- sekä kalataskuja, friteerattuja sellaisia, sekä spagettia, alkuruokana keittoa sekä jälkiruoaksi mantelipähkinäkakkua. Päivällisellä naurettiin taas silmäniskukulttuuria kippurassa. Ennen illan jo ennalta ilmoitettua karaokehetkeä ehdin vielä hetkeksi keulailemaan yksikseni.
Karaoke alkoi kahdeksalta ja lauloimme kokonaisuudessan kaksi tuntia. Vaikka osa kappaleista olikin vain yhdelle esittäjälle kirjattu, oikeastaan kaikki lauloivat meilkein kaikkia kappaleita, sillä mikkiä ei ollut, sanat ja taustanauha kyllä. Puolessa välissä mukaan liittyi myös miehistönedustajia. Claudio, Vitor sekä Roger istuskelivat naureskelemassa sekä laulamassa muun muassa I wanna dance with somebodyä sekä Eclipse of the Heartia. Omistajan valitsemaan Frank Sinatran My Way -kappaletta ei loppupeleissä esittänytkään itse omistaja vaan Roger, joka lauloi aivan tajuttoman hyvin ja täysillä palkeilla kyseistä laulua. Niin, että koko miehistökin yllättyi. Kaikki taputtivat esityksen jälkeen hurjasti ja seilorit halaiviat toisiaan. Lauloin yhdessä Sofian kanssa Lady Gagan Million Rosesin. Karaoken jälkeen oli hassu olo, kun ei ollutkaan enää yövahtivuoroa. Halusin silti mennä Alexin seuraksi hetkeksi ohjaamoon. Meninkin kannelle hetkeksi, kahdentoista maissa ja tarkoitus oli viipyä vain hetki mutta palasinkin hyttiin vasta kolmen aikoihin..
Oli niin mukavaa keskustella winkkauskultturista ja katsella kun laiva kääntyi ankkurissa. Keskustelimme myös merimiesten ilotalokulttuurista, koska luonnollisesti itseäni kiinnosti varsin paljon meriasioihin liittyen myös flirttikulttuurin lisäksi muut aktiviteetit ja historia.
Opin samaisen yön aikana myös, että merikartoista näkee meren pohjamateriaalin. S tarkoittaa hiekkaa (sand), O osterita, L laavaa, löytyi sieltä weed, rocks ja moni muukin materiaali. En olisi halunnut lopettaa keskustelua herra perämiehen kanssa, mutta kolmelta totesin että uni tulisi tarpeeseen, joten jätin Amaron ja Alexin kahden.
To 28.07.2017
Olimme aamulla edelleen ankkuroituna kello 8:40, mutta jo selvästi lähdössä eteenpäin. Aamupala oli jostain kumman syystä kerätty pois jo 8:50, vaikka sen piti olla tarjolla yhdeksään asti (murr, murr ja vielä kerran murr) mutta saimme silti Vitorilta paahtoleipätarjoilun. Kysymällä. Herra Toast ei ole ollut mielestäni viime aikoina enää yhtä lupsakkaalla tuulella, mitä aiemmin. Saavuimme Klaipedaan hiukan yhdentoista jälkeen, ankkurin nostamisen jälkeen. Satama-alue ei todellakaan ollut kaunista katseltavaa, se oli karua ja täynnä nostokurkia. Ennen saapumista laivan rinnalle saapui luotsi veneineen. Kapteeni nousi, samaan tapaan mitä Airistolla moottoreilla mentäessä, ohjaamon katolle ohjaamaan laivaan 'laatikosta'.
Meidän paikkamme oli samassa linjassa Shabab Omamin sekä Cisne Brancon, Brasilialaisen aluksen, kanssa. Söimme vielä luonaan laivalla ja sen jälkeen nukuin pienet päiväunet ennen maihin nousemista. Meille oli ilmoitettu Mr. Toastin toimesta, että purjehdukseemme kuuluvat ateriat päättyisivät tämän päiväiseen päivälliseen, mutta ensimmäinen perämies tiesi kertoa ennen maihinnousuame, että myös seuraavana päivänä saisimme ruokaa sillä olimme olleet hyvästä tuulesta johtuen jo päivän liian aikaisin maissa. Kiertelimme maissa hiukan aikaa ensin tutkien fiilistä ja etsimme kovin juustokakkukahvilaa, sillä epsanjalaiset neitoset sekä Minja tahtoivat jostain syystä kovin juustokakkua. Ensimmäisessä löytämässämme kahvilassa oli kyllä juustokakkua, mutta kakussa oli pähkinää, joten emme voineet jäädä sinne Minjan oikeasti todella pahan pähkinäallergian vuoksi. Seuraava paikka jonne rantauduimme oli erään ison latvialaisen juustomerkin oma kahvila, josta löytyi mitä erilaisimpia kakkuja juustolla. Homejuustolla, perusjuustoilla, pähkinöillä ja ilman.
Juustokakkuilun jälkeen suuntasimme jokirantaan valikoimaan itsellemme sopivaa baaria jonne istua yhdelle. Bluez -baarissa join kokonaisen kirsikkaoluen. En juo olutta enkä pidä oluen mausta, mutta muut vakuuttivat ettei kirsikkaolut maistu lainkaan oluelta. Koostumuksessa oli kyllä hiukan olutmaisuutta, mutta maku ei ollut olutmainen. Puolen litran kirsikkaolutnautinnon sai kolmella ja puolella eurolla. Baarissa ollessamme alkoi ulkona sataa hurjasti, mutta odottelimme rauhassa sateen loppumista palataksemme takaisin laivalle päivälliselle.
Päivällisen jälkee yritimme suunnitella hieman miehistöparaatiin omaa osuuttamme, sillä kuulema Turussa miehistöparaatiosuus oli ollut Santa Maria Manuelan osalta kovin tylsä. Miehistö oli vain ja ainoastaan kantanut Portugalin lippua. Yritimme suunnittelun lomassa houkutella Claudiota mukaamme oluelle. Hän suostuikin ja sai mukaan myös Hugon, Georgen sekä Rogerin. Jakauduimme kahteen eri suuntaan, sillä heti satama-alueelle jäi kaksi seiloreista ja kanssamme erittäin osuvasti nimettyyn baariin - Skipper's Wifeen - tuli Claudio Rogerin kanssa. Istuskelimme siellä aikamme, kunnes kaksin kadonnut kaksikko halusi liittyä seuraamme, muttei muka löytänyt meitä, joten suuntasimme kaikki Irish Pubiin yhdessä.
Vaikka silmäniskukulttuuri oli itsessään kivaa, oli toisten miesten itsepintainen tuijottaminen suoraan silmiin enemmän ahdistavaa kuin mukavaa. Koskipa illan aikana yksi merimies erästä seurueemme naista hieman väärään kohtaan jalassa ja siitä johtuen osan naishenkilöiden iltama ei ollut enää niin kovin mukava siinä kohden. Lähdinkin ensimmäisten joukossa kohti laivaa, kolmen traineeneitomme kanssa. Oli alkanut taas sataa ja kastuimme matkalla hitusen. Kunnon lämpimän suihkun jälkeen pääsi vihdoin nukkumaan kokonaiseksi yöksi. Tai mitä nyt kello oli kotiinpaluun aikaan, yksi..
PE 29.07.2017
Aamupalailua ensin Vitorin kera ja sen jälkeen pienet lisäunet, jonka jälkeen lounasta ja lähdön hetkiä kirppiksien suuntaan. Jes! Humanassa, joka on UFFin vastine ja jonne suomalaisia vaatelahjoituksia menee paljon myyntiin Kiroileva Siili & Suomi-logoisista vaatteista päätellen, kaikki oli viisikymmentä senttiä kappale. Siis kaikki. Ihan kaikki. TAIVAS. Kiersimme myös useamman muun kirppiksen, joita oli itseasiassa hankala löytää Googlen avulla, mutta kävellessä kaupungilla niitä vain tuli vastaan. Kävimme myös kahvilla ja ostin nakkivohvelin Klaipedan meripäiviin liittyvältä tapahtumakojukadulta. Vierailin myös vihdoin paikallisessa kaupassa ostoksilla. Lähdimme Sofian ja Ruskan kanssa vielä etsimään kolmatta UFFia, kun muut päätyivät lähtemään takaisin laivalle jotta ehtisivät vielä levätä hiukan ennen päivällistä.
Hyvä että jäimme kaupungille haahuilemaan, sillä näimme Humanan ikkunasta vahingossa (tai oikeastaan kuulimme) avajaisparaatin, jota käveli kaupungin halki ja kiiruhdimme seuraamaan sitä kadulle. Lopulta kävelimme paraatin vieressä kohti satamaa ja laivaa, viimeiselle päivälliselle. (Se oli taas kalaa. Yllättäen). Mutta nyt - juusto oli kadonnut. Sofia ja Gloria olivat tuoneet mukanaan Espanjasta juuston, jota he olisivat halunneet tarjota kaikille, niin miehistölle kuin traineillekin, mutta jostain kumman syystä juusto oli 'kadonnut'. Eli siis mitä ilmeisemmin syöty miehistön toimesta jostain syystä. Mietimme mahtoiko herra paahtoleipä olla ymmärtänyt heidän kysymyksensä väärin - jospa kyselyn kohteena olikin ollut perusjuusto - sillä hän oli vastannut että juusto kuului 'kunnollisille matkustajille' ja itse olimme vain harjoittelijoita. Juusto oli mysteeri. Jätin lautaspinon päälle pienen lapun jossa luki 'Cheese was here.' koska mysteeristen lappujen jättäminen on kivaa.
Tunsin suurta haikeutta siitä, että matkamme tulisi olemaan pian ohitse. Hetkellisesti olikin hyvin masentunut fiilis. Siitä kuitenkin noustiin jatkamaan vielä hetken retkeä vieraassa maassa kivojen matkakumppanien kera. Palloilimme keskustassa, jokirannassa, aluksi alkuillan ja itseäni harmitti alkumatkasta kovin, ettemme päätyneet heti miehistön kanssa samaan paikkaan. Käväisimme jopa Bond -yökerhossakin toteamassa sen vielä yhdentoista aikaan kovin tyhjäksi. Lähdimme siitä taas Irish Pubiin, jossa loppumiehistö jo olikin. Aukio Pubin edessä oli täynnä bilettäjiä ja musiikkia kunnon kajareista sekä suihkulähteen valoshowta. Miksei Turussa voi juhlia kesäyössä ulkona suihkulähteen ymäpärillä? Vaadin tällaista illanviettoa esimerkiksi kirjaston viereisen suihkulähteen ympärille. Herra Paahtoleipä oli myös paikalla - Danny Zukomaisissa hiuksissa, farkuissa, vaaleassa t-paidassa ja kulahtaneessa kunnon nahkatakissaan. Hän olin charmikas ja ihastuttava, siis supermegasti enemmän mitä aiemmin, mutta vaaaanha. Sen huomasi kunnolla sinä iltana.
Partyilimme miehistön kera ja sen jälkeen keskenämme. Laivaan saavuimme yösäätämisen, sillä ihmiset haluavat mennä sataan eri suuntaan, noin neljältä aamulla. Toiset jäivät vielä kannelle bilettämään, mutta itse arvostin tässä kohtaa unta.
LA 30.07.2017
Neljän tunnin yöunet, paahtoleipäaamuhetki ja takaisin nukkumaan. Koska ruokaa ja ruoan tarjoilevan henkilön näkemistä ei vain voinut jättää välistä. Lähdimme lounaalle hieman ennen yhtä ChiliSomethingJotain -ravintolaan, jossa olin käynyt uutena vuotena jo Riikassa kerran. Itse pidin pasta carbonarasta, alkoholittomasta mojitosta, isosta siideristä, mansikkamascarponesta kermavaahdolla ja liettualaisesta teestä. Liettualainen tee on jännittävää paksua kuumaa mehua, ei mitään mikä muistuttaisi meidän teetämme. Ruokapaikasta jatkoimme kenkien metsästystä, minulle, sillä olin jo aiemmin tutkinut innoissani vastaantulleiden pitkien naisten jalkoja todeten, että kyseisestä maasta löytyisi minulle kenkiä aivan varmasti. Salamander oli ensimmäinen etappi, kunnes totesimme että se löytyisi Deichmannin kanssa samasta kauppakeskuksestakin, joten suuntasimme sinne. Muun seurueen hakiessa jäätynyttä jogurttia hilpaisin itse pikaisesti kirppikselle. Humanan päivän hinta oli kolmekymmentäsenttiä per vaate. Luit oikein.
Näin Humanan viereisessä kirppiskaupassa ihastuttavan oranssin pitkän hameen, mutta kauppa oli jo harmikseni kiinni. Sinne jäi liekinvärinen hame. Otimme bussin numero kolme Akropolis-kauppakeskukseen, jossa matkaseurani oli jo edellisenäpäivä käynyt kääntymässä. Vierailin Salamander -kaupassa toteamassa, että kenkiä isoissa koissa ei ollut. Myyjäkään ei ymmärtänyt edes kysymystäni siitä, oliko heillä isoja kokoja. Deichmann ei kuitenkaan pettänyt ja sieltä löysin kolmet kengät! (Joista tosin yhdet jouduin myymään kotiSuomessa, sillä totesin etten saa niitä venytettyä jalkaani sopiviksi kuitenkaan). Kahvilakokemust kenkäkaupan jälkeen oli huono, sillä tilaamani Chai tea latte ei todellakaan ollut sitä teetä, mitä piti, vaan ihan puhdasta kahvia. En juo kahvia, joten siksi tämä oli varsin kohtalokasta. Kävimme vielä ennen kauppakeskuksesta poistumista isossa ruokakaupassa, josta rohmusin itselleni matkaeväitä maanantain jättibussimatkaa varten. Salaatti, salaattia, paprikaa, kurkkua ja tomaattia, 0,8€. Ei huono valmisateria.
Palasimme pitkältä ostosseikkailulta takaisin laivalle syömään päivällistä katolle. Katolle en ollut vielä aiemmin mennytkään <3 Alkuiltaa viihdytti musiikki laivan viereisellä lavalla. Katolta oli myös hyvät näkymät miehistön tarkkailemiseen kannella. Ensimmäinen perämies istui hetkeksi myös keskustelemaan kanssamme katolle ja coverbändi - hyvä sellainen - alkoi samoihin aikoihin soittaa Queenia päälavalla. Festaritunnelmaa kunnolla. Kun kaikki muut hävisivät katolta, jäin sinne itse vielä purjeeseen. Olisin halunnut nukkua koko yön purjeessa (mun toiseksi lempipaikka koko laivassa keulamaston jälkeen - purje!) ja olisin saanutkin nukkua siellä, mutta alkoi sataa ja Queenin - joka oli miellyttävää musiikkia - jälkeen alkoi räpähtävämpi musiikkiosuus, joten siirryin kuitenkin hyttiin nukkumaan. Ennen siirtymistä tosin näin vahingossa ilotulituksen laivan kannelta. Queenin soittaessa We Are The Championsia. Ei huono lauantai-illan lopetus. Ja se purjemakoilu <3
Su 30.07.2017
Viimeinen aamu. Viimeinen aamu... Nukuin pisimpään ja parhaiten kuin koko matkalla aiemmin. Ironista, mutta silti väsytti. Aamupalaa, paahtoleipää viimeisen kerran ikinä:( ja ihmettelyä. Miehistön turvallisuusharjoituksen aikaan satuin tietysti olemaan juuri suihkussa ja loppusuihkuaika menikin ilman valoja. Onnistuin silti, sillä laiva ei tällä kertaa keikkunut.
Taistelin suihkun jälkeen lähtisinkö vielä toiselle kenkäkaupalle vai en vai menisinkö rannalle, sillä rannalla oli jo osa meistä koska he olivat ilmoittautuneet traineille tarkoitettuihin leikkimielisiin kisailuihin. Kukaan meistä ei ollut hereillä aikataulujen suhteen ja siksi ennen aamupalaa osalle tultiinkin hyttiin asti kertomaan, että viidentoistaminuutin päästä tuli olla lähtökunnossa kilpailuihin sillä laivan liaison officer odotti jo kannella.
Päätin kuitenkin ottaa suunnaakseni rannan ja matkata lossilla Jaakon kanssa toiselle puolelle satama-aluetta. Klaipeda oli siitä fiksu kaupunki, että Tall Ships Races -rannekkeella joukkoliikenne ja lauttakin olivat meille ilmaisia. Toki lautta olisi muutoin maksanut hurjat 0,8€ ylityksistä.
Rantaan oli vielä matkaan lautalta ja kuljimme kauniin metsäalueen läpi kohti ranta-aluetta. Rannalle saavuttuamme menimme etsimään toiset miehistön aktiviteeteista, köyden vedon ja sen sellaisen parista. Hiekkaranta oli pitkä, todella pitkä ja hiekkaan upposi mukavasti. Vaikka tapani mukaan asun yleensä vedessä, jos siihen on mahdollisuus, tällä kertaa en edes käynyt uimassa. Paluumatkalla omalle laivalle löysin ällöimman julkisen vessan koskaan kopin jonka lattiassa oli reikä. Sen ympärystä oli täynnä keltaiseksi värjäytynyttä märkää vessapaperia ja haju sekä kärpästen määrä oli sen mukainen. Kokemushan sekin..
Suuntasin syömään rantaseikkailun jälkeen keskustan tuntumaan ja olin suunnitellut palaavani alukselle juuri ennen kuin matkamme miehistöparaatiin alkaisi. Aikatauluista oli tässäkin kohtaa pientä sekaannusta, mutta ehdin laivalle takaisin suurinpiirtein puoli neljäksi. Yhteinen matka kohti paraatin aloituspaikkaa oli tarkoitus aloittaa neljän kieppeillä. Sikäli oli kätevää olla osa aluksen 'miehistöä' että satamissa pääsi alukseen jonottavien vierailijoiden ohi takaisin väliaikaiseen kotiinsa.
Emme loppupeleissä olleet saaneet aikaiseksi mitään sen kummempaa koreografiaa tai laulua, joten suunnitelma oli kantaa Portugalin lippua ja pukeutua merihenkisesti. Laivalla oli useampia valkoisia meripaitoja, jota saattoi lainata sekä kolme kapteenilakkia. Itse olin metsästänyt tapani mukaan vähän jotakin erilaista paraatia ajatellen ja Humanoista oli tarttunut mukaan tummansininen hame, merehkö vyö sekä perusmusta toppi, joista loihdin itselleni matkan aikana asun vain ja ainoastaan paraatia varten. Jos voi pukeutua teeman mukaan, se todellakin tehdään. Sain lainaan laivasta kapteenin hatun.
Kävelimme miehistö ja traineet, halki kaupungin kohti paraatin aloituspaikkaa. Laitoin conversejen sijaan, koska tyyli ennen kaikkea, uudet mustat ballerinani jalkaan, tiedostaen toki etukäteen että se tulee olemaan virhe. Kantapäät hajosivat jo aika alkumetreillä, mutta marssimatka oli suoritettava silti. Tanssiminen itseasiassa, jotka lähes koko matkan harjoitin, helpotti kantapäiden kipua. Meidän edellämme ajoi auto, josta soitettiin nykypäivän hittejä ja tietysti jorailin erittäin antaumuksella niissä mukana pitkin Klaipedan katuja. Takanamme kulki Sedovin miehistö ja hittibiisien välissä matkaa ryhmitti armeijatahdikas 'Sedov, Sedov' -huutelu. Tanssiminen, estradilla, yleisön seuraillessa tilannetta kadun reunamilta, on ihanaa. Ihan valtavan ihanaa.
Paraatiosuus päättyi takaisin satama-alueen suuren lavan yhteyteen, jossa jaettiin palkintoja purjehdusosuuksilta. Itse emme voittaneet mitään, mutta Suomen ja Ruotsin suuntaan meni kyllä palkintojakin. Toinen venäläisaluksista, Mir, ei myöskään voittanut onneksi mitään. Muiden käyttäessä tuulta oli kyseisen aluksen kanssa tilanne sellainen, että moottoria ja purjeita saatettiin sääntöjen vastaisesti hyödyntää yhdessä, joten palkintoja ei sinne suuntaan olisikaan kuulunut mennä ainuttakaan.
Loppuilta meni Klaipedan linnan liepeillä miehistöjuhlassa viimeistä iltaa viettäen ja kierrellen. Juhla alkoi kahdeksalta, mutta siirryimme sinne vasta lähempänä kymmentä. Satama-alue oli aivan täynnä ihmisiä ja vielä enemmän niitä pakkautui alueelta poistuessa pienen sillan, käännettävän sillan kautta. Silta veivattiin aina tietyin ajoin auki niin että vallihautamaisesta vierasvenesatamasta pääsivät alukset purjehtimaan sisään tai pois. Miehistöjuhlassa jokaiselle oli varattu muutama juoma sekä ruokaa, suolaista että makeaa. Saapuessamme paikalle mitään muuta juomaa kuin olutta, joka sekin loppui, ei enää ollut. Ruokakin oli lopussa. Turussa juhla oli toiminut hyvin ja kaikille oli riittänyt kaikkea, joten hieman ihmettelimme, toiset ärtyneempinä kuin toiset, miten rannekkeiden jaetusta määrästä ei osattu laskea, olutkaupungissa vieläpä, montako tölkkiä iltamiin tuli varata?
Viivyimme alueella jonkin aikaa, kunnes päätimme porukalla jatkaa matkaa Irkkupubin suuntaan. Sinne päästyämme osalta porukasta tuli viestiä että olutta oli tullut lisää, sitä oli saatu ekstramäärä per henkilö, joten jos palaisimme alueelle olisi siellä juhlameininkiä. Palasimme pienen irkkupubeilun jälkeen alueelle, jossa viidellä hengellä olikin yhtäkkiä kolmisenkymmentä puolen litran oluttölkkiä. Hyvä heille, jotka oluesta nauttivat. Hengailimme lämpimässä kesäyössä miehistöystäviemme kera niin pitkään, kunnes alueella tuli valomerkki. Herra paahtoleipäni ei tullut juhliin vaan hän oli jäänyt laivalle. Tunsin suurta haikeutta sekä matkan loppumisesta sekä siitä, etten tulisi enää näkemään matkaihastustani oletettavasti koskaan.
Toiset jatkoivat oluidensa kera matkaa juhlimaan viimeistä iltaa ystäväpurjealuksille ja toiset suuntasivat suoraan oman aluksen suuntaan - laukussaan kaljaa toiselle perämiehelle. (Joka ei edes lopulta halunnut niitä. No, jäivät miestön ruokatilaan.) Aluksella käytiin pakkaamassa kamat kasaan ja valmistauduttiin aamuiseen lähtöön. Toiset lähtivät jo kahdelta eteenpäin, Suomeen palaajat kuuden linja-autokyydillä, siis aamulla. Itse makoilin espanjalaiskaverusteni kera kannella ihmettelemässä elämää kunnes alkoi ukkostaa. Ehdimme kaikki torkahtaakin kannelle. Ihanaa, ukkonen vihdoin kunnolla osaksi matkaa <3 Makoilimme keskiulkokannella katoksen alla ja alkoi aivan tosissaan sataa, kaatamalla. Vedeltä pysyi jonkin aikaa suojassa, kunnes se alkoi virrata
myös omalle alueellemme. Ennen kuin toinen perämies meni nukkumaan, hyvästelykeskustelimme myös toisemme. Laivalla oli tutustunut uusiin, makeisiin tyyppeihin. Viimeisen yön draamaa lisäsi myös se, että aluksen vanhin merimies, Amaro jonka kanssa olimme viettäneet yövuoroja kannella, oli joutunut verenpaineensa vuoksi sairaalaan ambulanssilla. Hän kuitenkin palasi sieltä vielä saman yön aikana ja kaiken oletettiin olevan kunnossa.
Emme menneet ollenkaan nukkumaan, ketkä paluulähdimme takaisin Turkuun ja Suomeen, vaan oleilimme hereillä viiteen asti, jonka jälkeen aloimme tehdä siirtymistä kohti bussin lähtöpistettä. Oli aika jättää taakseen Santa Maria Manuela.
Ma 01.08.2017
Roudauduimme pakaaseineimme takaisin miehistöjuhlien alueen suuntaan, sillä bussin lähtöpaikka oli merkitty karttaan sinne. Aamuriidan sai lähes aikaiseksi sillä, että me menimme kartan lähtöpisteeseen toisten mennessä toiseen paikkaan 'paremman tiedon' perässä ja he väittivät kivenkovaan oikean pisteen olevan siellä. No, bussi tuli sinne, missä me olimme eivätkä he edelleenkään uskoneet että olimme oikeassa paikassa. Kaikki päätyivät kyllä saman bussin kyytiin, mutta draama siitä, kuka oli oikeassa ja kuka ei ollut, oli aivan turhaa. Mielestäni ollessaan väärässä, voisi myöntää asian, eikä tehdä siitä suurta kohua, vaikka oma sisko olikin asiaa järjestänyt. Muutoinkin bussikuski oli maailman sympaattisin venäjää puhuja herrashenkilö, joka huonolla englannillaan pyrki tekemään kaikkien paluumatkasta varsin mukavan.
Tunnelmaa kuvannee hyvin se, että unettoman yön jälkeen heräät päiväuniltasi jossain keskellä Liettuaan, kun pysähdytte pienelle huoltoasemalle. Linja-autossa soi klassinen, rentouttava musiikki ja kuski apureineen viikkaa kauniisti auki roskapusseja jokaisen penkkiparin kohdalle. Maisemia oli mukava, mutta myös haikea tuijotella ja bussimatka Tallinnaan, meni suhteellisen nopeasti. Olimme jo aikasemmin perillä, mitä oli ajateltu. Satamassa yksi porukastamme jäi vahtimaan tavaroita satamaan om,asta tahdostaan ja itse lähdin Hennan, hyttiseurani, kera syömään hyvin ravintolaan ennen merimatkaa. Ehdin myös suunnitellusti ostaa mukaan perinteisen kuusi pulloa skumppaakin, vaikka skumppakassin, repun ja ison matkaputkikassin kantaminen olikin suhteellisen tuskaa ajoittain. Selvisin tavaroineni kuitenkin Turkuun asti.
Vikingin kyyti Tallinnasta Helsinkiin ei ollut merenkäynniltään mitään verrattuna aikaisempaan seikkailuumme. Helsingissä satamassa odotti bussi meitä vastassa, jonka kyydissä nukuimme Turkuun asti. Saavuimme kotiin yhden paikkeilla yöllä. Siinäkään kohtaa matkan loppuminen ei tuntunut vielä todelliselta.
Mutta seuraavana aamuna herätessään yöunilta ja palautuessaan oikeaan rytmiinsä, tuntui todellisuus erittäin pahalta kohdattavalta vasten kasvoja. Reissu oli joka tapauksessa erittäin ikimuistoinen ja suosittelen kaikille, kaikille, Tall Ships Racesia kokemuksena. Seuraavaksi itse saatan lähteä Queen Mary toisen matkaan kohti Amerikkaa. Tai mitä ikinä keksinkään. Mutta sitä ennen, perusrakkauteni Siljalinen risteilyalus Turusta Tukholmaan saattaa kutsua. <3
Your First Lady of The Ship
Edvina
Varoitus: Tämä teksti saattaa aiheuttaa akuuttia tarvetta päästä maailmalle. Se ei ole se pahin osuus. Pahin osuus on se, kun palaat, etkä haluaisi palata ja normaali arkielämä ei tunnu elettävältä, sillä meri on elämä ja rakkaus. Ja on tuskaa, tuskaa olla kotona takaisin.
 |
| Lähtömoodissa Turun, oman kotikaupungin, satamassa. Taustalla Sedov, maailman suurin purjealus. Jos ulkonäöllisesti olisi pitänyt valita laiva, olisin tietysti ottanut mustan suuren aluksen, mutta venäläisen miehistön kanssa ei välttämättä olisi ollut yhtä hauska reissu, mitä portugalilaisen. |
PE 21.07.2017
Hoidi kaikki työt jo perjantaina kuntoon, jotta voisin lauantaina vain nauttia seilaamiseen lähtemisestä rauhassa. Kovin pitkälle työt jatkuivatkin, sillä lopetin tuotantojen ja burleskiopetuksien suunnittelun vasta ilta seitsemältä. Jouduin jättämään suunnitellun Chisun keikankin väliin. Pakkasin kaiken valmiiksi ja kävin kuikuilemassa satamassa herraseni kanssa purjelaivoja tavaten ohimennen myös siskoni perheineen. Rälläkkäsinfoniankin kuulimme alusta alkaen, muttei se vakuuttanut itseäni ainakaan kovinkaan paljoa. Subwayn patonkien kautta siirryin kotiin nukkumaan viimeistä yötä kotisängyssä.
 |
| Siljan terminaali taustalla ja mekko on vaihtunut 'purjehduslookiin'. |
LA 22.07.2017
Herätys, jännitys, stressi. Lähtö laivalle hieman kymmenen jälkeen. Suurista kantamuksista johtuen päätin ottaa bussin sataman suuntaan, sillä en olisi jaksanut suorittaa suurta marssia jättikassini kanssa sinne asti. Linja 30 ei mennytkään kuitenkaan oikeaa reittiä, joten hyppäsin pois bussista liian aikaisin Martin seutuvilla. Ehdin kuitenkin vieläpä kaupan kautta perille ajoissa. Hämmentävintä oli, että paikalle saapuessa ketään ei ollut kannella. Ruska - eräs traineista - sattui saapumaan samaan aikaan satamaan, joten seurasin hänen perässään alukselle. Saimme heti hyttimme käyttöön sekä passimme skannailtua. Muuta ohjeistusta meille ei toistaiseksi annettu. Hengailimme hetken keskenämme ja aloimme sen jälkeen pohtia mitäköhän meille mahtaisi olla ensimmäisenä ohjelmassa ja kysellä sen perään. Selvisi, että lauantaina meillä ei olisi vielä mitään ohjelmaa. Yöksi laivalle saisi kuitenkin jäädä. Tästä yllättyneenä lähdin takaisin kotiin Sedovin Putin-matkamuistomyymälän kautta.(Huomatkaa, etten ostanut kuitenkaan sieltä mitään. Mutta laivassa on oikeasti matkamuistomyymälä, joka on hurjan täynnä Putin -juttuja. Suht edullisiakin.)
Kotona viivyttiin herran Cosplay -asun rintapanssarin maalaamisen ajan ja sen jälkeen kävimme syömässä Vänäkissä. Järjettömän hyvää sahramijäätelöä pistaasilla sekä jäänuudeleita, suosittelen vahvasti. Tajusin jo samalla kun lauantaista vapautuikin meille aikaa, että tarvitsisin matkalle puuhaa mukaan. Päätin ottaa Curvy Mermaidien juonnot mukaan ja suunnitella seuraavaa retkeä laivalla. Pohdin myös olisikohan jokin oivallinen kirja sopiva matkalukemiseksi. Mikään romaani ei siinä hetkessä joukutellut, joten löysin puolivahingossa Suomalaisen purjehdussanaston. Ainut ongelma oli, että kirjasto sulkeutui viisi minuuttia ahaa-elämyksen saamisen jälkeen enkä tohtinut sijoittaa matkalukemiseen lähemmäs kolmeakymmentä euroa. Suunnittelin tekeväni kävelylenkin kirjastolle vielä sunnuntaina aamupäivällä.
Alukselle suuntasin takaisin yhdeksän jälkeen, sillä olin ajatellut katsovani ilotulituksen alukselta. Katselinkin sen jokirannasta, mutta maista laivan edustalta vietyäni vielä muutaman mukaan otettavan esineen laivaan. Olisin halunnut ottaa mukaan askarreltavaa, mutta päätin kuitenkin pitäytyä paperiviihdykkeissä. Vietyäni uusia matkatavaroita hyttiin, oli laivalle ehtinyt saapua kaksi espanjalaista matkaajaa, Sofia ja Gloria.
Ilotulitus aivan ilotulitusalueen juurelta oli todella läheltä nähtyä, joten osa shown hohdosta karisi sen vuokri. Myös musiikki, jota kuulema Varvintorilla oli osana showta, ei kuulunut toiselle puolelle jokea, joten ilotulitus oli lähinnä pauketta. Hengailimme kaikki seitsemän traineeta kannella puoli yhteen ja sen jälkeen siirryin itse kylmänä ja väsyneenä nukkumaan uuteen hyttiin. Ensimäinen yö oli vähäuninen, hikinen ja stressaava. Kellontuijotusyö. Toivoin tulevista öistä parempia.
 |
| Santa Maria Manuelan yövalaistus, kotiTurussa. Ilotulituksista en nyt lisää kuvia, sillä me varmasti kaikki tiedämme millaisia ne ovat. |
SU 23.07.2017
Lähtöpäivä! Tapahtumien päivä! Huonojen yöunien kera aamupalalle ja päivittämään matkapäiväkirjaa. Alkuperäinen saamamme ohjeistus oli ilmeisesti sunnuntaille, joten virallinen saapumisaika alukselle olisi ollut vasta 23.pvä klo 11. Tall Ships Racesin ohjeistuksessa, jonka saimme erikseen, luki aluksille saapumisen olevan lauantaina 22.7, mutta Santa Maria Manuelan omassa ohjeistuksessa luki vain alukselle saapumisen tapahtuvan viimeistään ennen aamupäivän kello yhtätoista. Puoli kahteltatoista saimme turvallisuusohjeistuksen, leikimme hitusen pelastusliiveillä ja oikeiden pelastuslauttojen etsimisellä ja kapteenikin kävi tervehtimässä meitä. Saimme myös Tall Ships Races t-paidat (lahjoitin omani loppumatkasta pois, koska t-paidat ja minä emme ole yhdistelmä) sekä työhanskat. Hanskojakaan ei sikäli olisi tarvinnut ottaa mukaan. Ensimmäisellä lounaalla oli tarjolla - Turskaa - yllättäen, sillä alus oli 1937 vesille laskettu kalastusalus, jonka pääkalastuskala oli Turska. Epäkalan ystävänä sain kyllä hiukan syötyä kyseisstä kalaa, sillä heidät valmistetaan eri tavalla Suomeen verrattuna. Kala kuivataan ensin ja valmistetaan vasta sitten.Turskastajilla oli aikoinaan ollut pääsääntöisesti aluksella ruokana vain turskaa. Keitettynä, friteerattuna, paneroituna, uunissa, pannulla, kuivattuna, marinoituna.. Omnom, varmasti niille, jotka kalasta pitävät lautasellaan, muutoinkin kuin kavereinaan.
Alusten irroittaminen satamasta alkoi kahden maissa, mutta omaa lähtöämme saimme odotella 15:39 asti. Lähdimme jopa ennen Sedovia. Aurajoen rannoilla oli järkyttävästi ihmisiä katsomassa lähtöämme. Valtavan hienoa lipua pois Turusta keskellä Aurajokea ja nähdä kaikki vilkuttavat ihmiset <3 Livuimme Suomen Joutsenen ohi, Boren ohi, Viking Linen sekä Silja Linen terminaalien ohi.
 |
| Alusten irroittaminen on jo käynnissä. |
 |
| Hattu mukana matkalla, tietysti, kuten reilatessakin 2015. |
 |
| Airiston maisemia ja Parade of Sailsia taustalla. |
Airistolla Parade of Sailsissa alukseme nosti pelkästään kaksi isointa purjettaan ja ne laskettiin jo reilun tunnin päästä - tylsää. Itse purjehdusvaihdetta kun olin itse odottanut jo liian kauan. Airistollekin kuljettiin moottoreilla. Pääsimme kuitenkin jo hieman työn makuun nostamaan purjeita sekä kelaamaan köysiä. Nälkä nousi päivän aikana hurjasi, sillä lounas oli ollut jo klo 12 ja päivällinen oli Portugalilaiseen tapaan vasta klo 19. Tämä väli oli itselleni aivan liian suuri väli, sillä normaalisti syön taisaisin väliajoin ja merellä nälkä oli vielä suurempi mitä maissa. Ensimmäinen päivällinen herra vilkkusilmän (Vitor) kanssa oli kylmää lihafilettä, papuja sekä sipsejä (kyllä, luit oikein). En itse oikein inspiroitunut tästä päivällisestä huomioonottaen sen, että olin odottanut ruokaa liian monta tuntia. Päivällistä ennen meille tarjoiltiin kuitenkin myös keittoa, sillä jokaisessa ruokailussa ennen itse ruokaa syötiin lämmintä keittoa, joka useimmiten oli vihannespohjaista. Jälkiruoaksi saimme riisivanukasta, joka osoittautui kuin kylmäksi riisipuuroksi kanelilla.
Loppuillan hengailimme kannella. Keulapurjeen päällä, keulamaston päällä hajareisin istuskelu aurinonlaskussa merta tuijotellen oli jotain sellaista, jonka olisin halunnut laittaa tilanteena ja fiilikseltään purkkiin. Oli hyvä olla juuri siellä silloin. <3
 |
| Trainee -porukkamme, Airistolla. |
MA 24.07.2017
Aamupalaa jälleen Vitorin kera. Hän on niin kovin näyttävä mies kaksoisveljensä kera, joka kuulema oli personal trainer. Aamupalalla meille esiteltiin jostain syystä veljen kuvaa. Huonosta netistä johtuen kuvasta sai lähinnä vain selvää herran vatsalihaksista (en tiedä miksi veljeä esiteltäessä hän valitsi paidattoman kuvan, muttatuota muutoinkin nämä Portugalilaiset miehet osasivat välillä yllättää..). Laivallakin on sisaralus olemassa, Lissabonin satamassa (Creoula). Aamupalalla kyselin myös kisaan liittyvästä termistöstä. Kisaan lähtöä odoteltiin Utössä laivan kannella tovi jos toinenkin.
Merellä yhteisöllisyys oli ihanaa. Ei kyselty kuka olet ja mitä teet. Kaikki ovat yhtä ja samaa porukkaa. Unelmat kasvoivat jo matkan alkuvaiheessa, mitä olisikaan Atlantin ylitys purjealuksella tai vierailu jäämerellä.
Laivat tulivat lähtöalueelle ja lilluivat hyvin kaukana toisisstaan. Sain suosituksia, että kannattaisi liittyä Snupu ry:n (Suomen nuorisopurjehtijoihin) sekä Windseekerin kautta löytäisi lisää tulevaisuudessa purjehduksia, joille voisi liittyä. Purjeet nostettiin yhden aikoihin ja kisa oli alkamassa kahden aikoihin. Moottorin sammuttua alus pääsi vihdoin meren ailahtelevaisuuden luo ja purjehtiminen itsessään pääsi alkamaan. Mediavene piiritti Santa Maria Manuelaa useampaan kertaan, joten jostain lehdestä saattoi ehkä itsensä löytääkin. Näkymä Airistolla monesta kymmenestä isosta purjelaivasta purjeineen oli hurjan kaunis.
MC - laivan omistaja - oli aiemmin aamupäivällä kysynyt meiltä viideltä ensimmäiseltä haluaisimmekin lounastaa hänen kanssaan hieman hienommin. Söimmekin lounasta päällystön tilassa, jossa oli hienostuneemmat kalusteet kuin laivan muissa osissa. Tilassa saimme ensin laivan spesiaalidrinkin, jonka jälkeen saattoi tapahtua kummia asioita - hyviä tai pahoja. Meille kerrottiin myös lisää laivan historiasta. Tilan seinältä löytyi myös Maria Manuela, alkuperäisen laivan omistajan tytär, jonka mukaan laiva oli nimetty. Maria Manuela ei mikään pyhimys ollut kuitenkaan. Lounaan alkupalana meille tarjottiin Soup of Sorrowsia, jota oli tarjottu kalastajille laivalla aikoinaan. Pääruokana söimme porsasta pavuilla sekä riisiä. Jälkiruoaksi söimme appelsiiniviipaleita, jotka oli aseteltu kauniisti tarjolle. Muutoinkin useimmiten jälkiruokana laivalla oli jotakin hedelmää, kauniisti tarjoiltuna. Ruoan yhteydessä saimme myös juoda ensimmäistä kertaa laivan punaviiniä sekä maistaa laivan portviiniä. Päällystön tiloissa tarjoilijanamme toimi toinen tarjoilijaherra, George. Tilassa olevat puutuolit olivat replikoita laivan alkuperäisistä puutuoleista, vaikkakin pöydän päädyssä oleva tuoli oli aito ja alkuperäinen. Itselleni ja ihastuttavan isolle lantiolleni tuolit olivat jopa hitusen ahtaita. Pöytä oli siitä hauska, että lautasille sekä laseille oli pöydässä omat lokeronsa merenkäynnin vuoksi. Perusruokailutilassamme meillä oli pöydän päällä liukuestepöytäliina, mutta tässä hienommassa tilassa pöytä oli lokeroitu niin että lautaset ja muut ruoka-astiat pysyivät pöydällä merenkäynnissäkin.
 |
| Ihan perusruokailua, Aaron kera. Lempparimies taustalla. |
Keskustelimme ruokailun aikana siitä, miksi ja miten kukakin oli päätynyt Santa Maria Manuelan matkaan mukaan ja mitä kukakin teki arkielämässään. Omasta burleskitaustastani ja niin suuresta kiinnostuksesta mereen että burleskiklubinikin sijoittuu laivalle, oltiin varsin positiivisesti yllättyneitä. Ruokailuhetki oli päättymässä juurikin muutama minuutti ennen kahta ja olimme kaikki jo siirtymässä kannelle seuraamaan lähtölaukausta kun tarjoilijamme kysyi emmekö juoneetkaan kahvia ollenkaan. Istuuduimme takaisin vielä kahvittelun ajaksi ja oma ruokaseurueemme hävisi tuon maagisen tasan kellokahden hetken, jolloin kilpailu alkoi. Kannella olleet tosin kertoivat, ettei kyseisellä kellonlyömällä ollut tapahtunut kuulema mitään erikoista.
Lähdön jälkeen hengailimme kannella ja keskustelimme MC:n kanssa aluksesta. En itse tiennyt purjealuksista mitään ja kysyinkin että eikö ollutkin niin että aluksessammekin oli köli tai takila joten ympäri kääntyminen olisi mahdotonta. Asia ei tämän kokoluokan, 68metriä pitkän ja noin 35metriä korkean aluksen kanssa ollut kuitenkaan niin. Teoriassa olisi mahdollista että laiva kääntyisi ympäri saavutettuaan tarpeeksi suuren kallistuskulman. Todennäköisyys siihen, että niin tapahtuisi, olisi kuitenkin suhteellisen pieni, mutta mahdollista se olisi kuitenkin.
Hieman kilpailun alkamisen jälkeen saimme nähtäväksemme videon aluksen historiasta, joka oli kuvattu 60-luvulla. Video oli lyhyesti ilmaistuna 50 minuuttia turskaa, koska alushan oli turskankalastajien alus alunperin. Turskastus näytti videolta katsottuna erittäinkin vaativalta, sillä miesten kalastusreissut olivat todella pitkiä, he nukkuivat todella tiiviisti samoissa vaatteissa useita viikkoja putkeen sekä söivät turskaa ruokanaan jokaisella aterialla. Kuivattuna. Paistettuna. Uunissa. Pannulla. Paneroituna. Videolla näkyi myös kunnollista merenkäyntiä, sillä muutamaankin otteeseen laivan kansi peittyi sille ryöppyävistä aalloista. Laivan muoto oli sama, mitä turska-aikaankin, mutta meidän hyttimme olivat erittäin mukavat ja hotellitasoiset verrattuna siihen, millainen turskansäilytyskammio hyttialueemme olikaan aikaisemmin ollut. Pohdin erityisesti, miten video oltiin aikanaan saatu kuvattua, merenkäynnissäkin.
Sofialla - toisella espanjalaisista tytöistä, sattui olemaan syntymäpäivä juurikin kilpailun lähtöpäivänämme ja laivan omistaja päättikin että juhlistaisimme päivää yhteisellä päivällisellä. Ennen päivällistä olin yrittänyt nukkua päiväunia tunnin verran, onnistuen torkkumaan noin viidentoista minuutin pituisen pätkän. Päiväunet kellokuudelta iltapäivältä eivät tällä kertaa oikein onnistuneet.
 |
| Tuulta kannella. |
Päivällinen aloitettiin seitsemältä MC:n sekä Barbaran - hänen työkumppaninsa - kera. Ruokana oli tarjolla alkukeittoa, kasviskeittoa, Portugalilaista Roséviiniä sekä ystävääni (not) turskaa majoneesisen hernemaissipaprikaseoksen kera. Patonki kuului luonnollisesti jälleen kerran keiton kaveriksi. Roséviini, kuten punaviini päivällisellä sekä portviini, olivat kaikki varsin maukkaita makueämyksiä. Laivan henkilökunta - todennäköisesti erityislempimieheni Barbaran avustuksella - oli myös sisustanut yhteistä oleskelutilaa ilmapalloin ja serpentiinein. Jälkiruokaa ennen Sofia sai lahjan laivan henkilökunnalta - SMM pinssin sekä oranssin lippiksen. Jälkiruoaksi oli leivottu iso suklaakakku, jonka välissä oli jotain lehtitaikinamaista ja päälle oli kirjailtu onnittelut Sofialle. Kaukku oli suht kuivaa, eikä niin makeaa mitä suomalaiset jälkiruoat ylipäätään, mutta se oli kuitenkin hyvää. Kakkua syömään saapui koko miehistö kapteenia myöten ja lauloimmekin yhdessä useampaan kertaan onnittelulaulun päivänsankarille. Tämä fiilis oli yksi niistä ensimmäisistä jonka olisi voinut purkittaa. Kaikki traineet, miehistö sekä laivan omistaja yhdessä ruokailutilassa laulamassa onnittelulauluja omalla kielellään päivänsankarille keskellä merta.
Kakun syömisen jälkeen pidettiin muutama pieni puhe ja jatkoimme laulamista yhteisesti. Laulaminen ja soittaminen oli varsin hauskaa, vaikka suomalaisten lauluosaaminen ei ollutkaan kovin kattavaa. Osaan itse harvan kappaleen sanat ulkoa, varsinkaan minkään traditionaalisemman suomalaisen kappaleen. Robinia kyllä ehdotettiin laulettavaksi. Musikaalisuushetken jälkeen MC jäi vielä keskustelemaan kanssamme heidän ja meidän kulttuurimme eroista. Puhuimme myös pyhimystarinoista. Heidän kulttuuristaan pyhimystarinoita, jotain sellaista josta kaikki uskovat että jotain selittämätöntä oli tapahtunut juuri sinä hetkenä, löytyi mutta oli varsin vaikeaa kertoa samanlaista vastinetta suomalaisesta kulttuurista. Kalevalakin kun oli lähinnä tarinoita eikä perustunut sinällään mihinkään oikeasti tapahtuneeseen.
Suihkussakäynti hiukan ennen kymmentä sujui jo vähän vinossa, sillä merenkäynti oli vihdoin alkanut tuntuua. Suurimmat aallot eläessäni sen kokoisella aluksella, vaikka aallot eivät kovinkaan kummoiset vielä olleet. Mietin edelleen mahtaisinko tulla merisairaaksi, vaikkei minulla ollut ylipäätään taipumusta voida pahoin kovinkaan herkästi. Enimmäkseen kuitenkin nautin keinumisesta kui että se olisi tuntunut pahalta. Hyttiseuralleni tuli jo paha olo, vaikka hänkin oli aluksi nauttinut keinumisesta.
 |
| Keilapurjeen verkossa oli yksilempparipaikoistani. |
Ennen ensimmäistä vahtivuoroani kirjoittelin tätä tekstiä samalla kun seurasin elokuvaa laivan miesten kera (Kong Island). Odotin edelleen sellaista keinumista, että laivan sivuikkunoista näkisi pelkkää merta <3 Ensimmäiseen vahtiin tulee kuulumaan tähystystä, ohjausta sekä navigointia.
Merielämää klo 4:24. Vuoro 1 on jo ohi. Juurikin vuoromme alkaessa merenkäynti koveni (vuoromme oli klo 00 - 04) ja ainakin 3 / 9 traineeporukastamme voi jo oksennushuonosti. Itse säästyin pahoinvoinnilta edelleen. Keinuminen kuului asiaan ja sitä saisi olla vielä lisääkin. Lookoutia, eli tähystämistä, en ehtinyt tehdä paljoakaan, sillä vuoron alusta saimme odotella 45minuuttia ennen kuin pääsimme tekemään mitään. Steeringiä, ohjausta, pääsin tekemään kyllä ymmärtämättä kuitenkaan ihan täysin miten kompassin katsominen muutettiin ohjaukseksi. Ihastuttava vanha herra, yli 60-vuotias merimies Amaro, auttoi ohjaamisessa muttei englannillaan valitettavasti osannut vastata aivan kaikkiin kysymyksiini eikä ymmärtänyt mitä kaikkea kysyin kokonaisuudessaan. Navigointia en hirveästi päässyt tekemään, mutta Alexin, toisen perämiehen, kanssa oli varsin mukavaa kuunnella kasarimusaa ja vaihtaa elämäntarinoita. Näin modernin sekstantin kuitenkin ja merikarttoja. Tutustuin tutkaan ja muihin nappuloihin ja laitteisiin. Sekstantti oli siitä jännittävä laite, siis moderni versio, että sen arvo oli yli viiden tuhannen euron. Oli maaginen näky nähdä yhdeltä yöllä laivan keinuvan julmetusti ja itse ohjata laivaa. Meri puhui. Mukauduin laivan liikkeisiin, enkä edelleenkään voinut huonosti. Katsoessaan taivasta, näki taivaan, vaikka liikkuikin meren mukana ylös alaisin. Laivaa katsoessa näki laivan liikkeet mereen nähden. Eräs traineistamme kertoi että paha olo suorastaan hyppäsi häneen hänen käveltyään keulaan, sillä keula oli pahin keinumisen kannalta. Tokihan se piti myös itse mennä testaamaan, mutta liikkeestä ei tullut siltikään pahaa oloa. Mikä pettymys. Tai ei sittenkään..
 |
| Mereen kurkkimista - ei meripahoinvointia. |
TI 25.07.2017
Aamupalaa 8:50 hyvien kolmen ja puolen tunnin yöunien jälkeen. Aamupalailun jälkeen keskustelin herra vilkkusilmän kanssa pitkään suomalaisten ja portugalilaisten miesten käytöksen eroista. Merellä oli vaikeaa ylläpitää kunnollista suhdetta, sillä oli itse niin kovin paljon poissa. Osalle elämänohjeena olikin 'no relationships, but romances'. Tiedustelin myös miten oikea kiinnostus osoitetaan ja miten se poikkeaa vinkkaus- & kosketustavoista, jos näin huomioidaan toista jo ylipäätään melkein aina. Kuulema sen huomaisi kylä, jos portugalilainen mies olisi oikeasti kiinnostunut sinusta. Kiinnostus osoitetaan silloin yksityisesti. Silmänvinkkailut ovat osa portugalilaista tapaa kommunikoida (tosin tästäkin oli useampia versiota, sillä nuoremmat herrat sitten taas eivät harrastaneet silmänvinkkailuja) sillä he kuulema puhuvat paljon silmillään. He myös halaavat aamuisin huonetoveriensa kanssa ja antavat poskisuudelmia hyvästellessään ilman sen suurempia taka-ajatuksia. Puhuimme myös merenkäynnistä ja siitä, miten seitsemän metrinkään aalloissa kokeneilla merenkävijöillä ei tullut huonoa oloa, mutta pelkoa merta kohtaan kuitenkin. Kovassa merenkäynnissä kaikki kunnioittivat luontoa, sillä merenkäynnille ei ihminen niissä tilanteissa voinut luontoäidille yhtään mitään. Lempparimiehiäni koko laivasta olivat juurikin herra tarjoilija sekä erittäin mukava toinen perämies.
Ymmärrän ohjaamisesta jo vähän enemmän, kuten myös navigoimisesta. Menimme tänään enimmillään yhdeksän solmun nopeudulla. Amaro, pieni seilorimies, auttoi purjeidennostossa ja toimin hänen köysikelansa vahtijana. Suoristin köyttä, kun se nousi kelasta. Söin yksin pollolounasta (pollo = kana, espanjaa, lausutaan poljo) Vitorin valvovan silmän alla sillä muut voivat huonosti tai olivat omistajan kanssa vuorostaan lounaalla ja sen jälkeen siirryin päivän toiseen vahtivuoroon kahdestatoista neljään. Vuoron jälkeen linnoittauduin keulapurjeen päälle keulamastoon ja lepäsin kevyesti muutaman tunnin. Kyseinen paikka oli ehdottomasti yksi lempipaikoistani koko laivassa. Nukkua ja makoilla purjeen päällä, laivan keulassa, kuulla meri, tuntea aurinko silmäluomien läpi, olla ulkoilmassa, tuntea laivan keinunta ja vain olla. Kuulla purjehduksen äänet. Purkkiin sekin fiilis olisi pitänyt saada.
 |
| Oisitsämun keulamasto? Tai siis. Paras paikka. Ihan paras paikka auringon kutitellessa silmäluomia, tuulen hivellessä kasvoja meren äänien huomassa. |
Päivällisen kalan skippasin, mutta kanakeittoa söin tupla-annokset. Joku kertoi tiistain päivällispöydässä, että saattaisimme olla jo keskiviikkona perillä. Alle kaksi vuorokautta purjehdushupia kuulosti aivan liian vähältä ja erittäin haikealta. Kaikki traineet suunnittelimme järkyttävässä väsymysnaurumeiningissämme miten saisimme liian nopeaa reissua jotekin sabotoitua. Kääntämällä kurssia miehistön huomaamatta, heittämällä jotakin tärkeää mereen, piilottamalla miehistön jäseniä laivaan.. Loppupurjehduksesta piti siis nauttia joka sekunnista.
Illaksi saatiinkin kunnon tuuli. Ja kunnolla aaltoja kannelle. Vettä! Tuulen yltyessä tarpeeksi kovaksi - eli viihdyttäväksi ja jännittäväksi ja juuri sellaiseksi, että NYT kuuluu olla kannella - traineet käskettiin sisälle takaisin. Kannella ei saanut enää olla, sillä riski päätyä mereen oli kohtuullisen suuri kokemattomilla tapauksilla. En osannut siinä kohtaa ajatella kiellon johtuvan kuin vain aalloista ja laivan kaltevuudesta, mutta myöhemmissä keskusteluissa nousi esiin se fakta, että kunnollisessa tuulessa purjeista tai laivasta saattoi irrota myös osia, jotka saattoivat lentää suhteellisen kovaa vauhtia päähän tai muuhun ruumiinosaa eikä sellaisella vauhdilla tulevia esineitä oikein voinut välttää jos ne päättivät irrota.
Illan leffahetkessä oli tällä kertaa Wonderwoman. Laiva keinui jo niin paljon, että oleiluhuoneessamme astiat putosivat lattialle ja tuolit, joissa istuimme, valuivat huoneen toiseen seinään vauhdilla, jos ne eivät ollee pultattuina kunnolla lattiaan. Yhdeltätoista illalla, merenkäynnin yltyessä, ei ollut vieläkään merkkejä meripahoinvoinnista, vaikka sen saaminen edelleen ajoittain mietitytti. Katselin puoliksi leffaa, toisella kädellä kirjoitin muistiinpanoja reissusta ja toisella söin salmiakki-suklaa valikoimaa ihmisten valuessa taas hytteihinsä pahan olon vuoksi. Päätin että menisin ainakin itse yövuorooni, vaikka kannelle ei saisikaan mennä saisimme kuitenkin olla ohjaamossa.
 |
| Hyvän sään aikana ohjaamossa Hennan kanssa. |
23:21. Meri on ihana, mutta varmasti ihan helvetillinen niille, jotka tulevat merisairaiksi. Wonderwomanin katsominen jatkui niin pitkään, mitä armottomalta keinumiselta pystyimme. Menin vuorooni, kuten olin suunnitellut, vaikka väsymys olikin tajuttoman suurta. Keinuminen oli omalla luokituksellani jo valtaisaa (vaikka ei vielä kuitenkaan mitään supersuurta painottomuuden tunnetta ollut havaittavissa, hiukan jo kuitenkin, onnea vain mm. suihkussa käymiseen sellaisessa aaltoilussa) ja kokeneemman konemestari Ruin asteikolla (merillä since 1987) keinuminen oli hyvän ilman ja myrskyn puolesta välistä. En voinut vieläkään huonosti, mutta odotin edelleen saisiko pitkäkestoinen keinunta olotilan huononemaan. Vettä tuli laivan tyyrpuurin puolelta jo paljon kannelle ja laiva oli kunnollisessa kaltevuuskulmassa. Pimeydessä ei nähnyt paljoakaan, mutta laiva keinui ja aallot olivat ainakin muutaman metrin korkuisia. Eivät siis mitään verrattuina kunnon trooppisten myrskyjen viidenkuuden metrin aaltoihin. Pimeydessä yritti pysyä pystyssä, seurata purjeiden ääniä ja miettiä mitä jos laiva oikeasti kaatuisi. Oli helpompaa ainakin itselleni olla kannella kuin oikeasti nukkumassa, sillä aalloissa nukkuminen oli itselleni vaikeaa. Toisten mielestä aalloissa oli oikein hyvä nukkua, varsinkin kun jalkeille nouseminen aiheutti oksentelua.
Rui kertoi seikkailuistaan ja näytti kuvia Portugalista ja muualta, minä kuuntelin tarinoita ja yritin pysyä hereillä. 02:30 oli pakko lähteä jo nukkumaan, sillä en pysynyt enää hereillä tarinatuokiossa. Kyselin yläsänkyäni varten nukkumisvinkkejä toiselta perämieheltä, jonka kanssa keskustelimme muuten samana yönä myös taas burleskista, sillä niissä aalloissa ajatus omasta levollisesta nukkumisesta ja ylipäätään sängyssäpysymisestä ei aivan vakuuttanut itseäni. Kikkana oli ottaa pelastusliivi tai immersion suit - kassi, laittaa se sängyn patjan alle niin, että kiilautui itse yläseinän, katon sekä patjan väliin. Sänkyyn nouseminenkin oli taitolaji, sillä väärässä kulmassa nousemisesta aiheutui laivan kallistuksen takia tuplasti duunia. Muutoinkaan en itse osannut useinkaan ajatella, että aalloissa vartalollaan taiteilu oli koko ajan liikuntaa ja kulutit tuplamäärän energiaa liikkuessasi vain laivassa merenkäynnissä. Se selittänee myös hurjan nälän.
En yllättäenkään pystynyt nukkumaan ensimmäiseen tuntiin, sillä keskityin aaltoihin sekä sängyssä pysymiseen edelleen. Nukahdin kuitenkin jossain kohtaa ja nukuin eniten siihen mennessä koko matkalla, mutten vieläkään kovinkaan hyvin. Nousin kymmenen jälkeen skipaten aamupalahetken lempiherraseni kanssa.
 |
| Taas, koko porukkaamme. Huomatkaa erityisseksikäs isopitkä kasaririikinkukkovillapaitani, joka on selkeästi villainen purjehdushame. Jalassa tietysti Nokiat. |
KE 26.07.2017
Lounastin ensimmäisenä ruokailuna. Tätä ennen kävin seuraamassa jo purjeiden laskua ja osallistuinkin siihen. Olimme jo Klaipedan edustalla, joten itse purjehdusseikkailu oli loppunut sinänsä. Lounaalla oli alkukeittoa, yllättäen, lihaa riisillä sekä salaattia. Lounaan jälkeen Barbara kertoi meille Santa Maria Manuelan sisarlaivasta Creolasta ja saimme kotiinviemisiksi laivan postikortit. Hän myös järjesti laivan shopin hengailutilaamme. Useampi ostikin laivan hupparin ja paidan itselleen käyttövaatteeksi, itse en yllättäen ostanut mitään. Harkitsin kangaskassin ostoa, mutta totesin että tuskin tulisin käyttämään sitä kuitenkaan, varsinkaan kun väri oli valkoinen. Siirryin kannelle hetkeksi oleilemaan ja nauttimaan merestä. Actionia oli kuitenkin vielä luvassa, sillä aluksen oli tarkoitus laskea ankkuri, koska olimme pysymässä vielä merellä aikamäärän X. Ankkurin laskeminen oli aika tarkkaa ja käskyjä vaativaa hommaa. Ketjun varominen on tärkeää, sillä se vie kyllä samantien mennessään jos on viedäkseen. Ankkuri laskettiin ensin merenpinnan kohdille ja sen jälkeen odotettiin käskyä saada laskea se kokonaan. Alus pomppi mukavasti aalloissa ja ankkurikin kohtasi välillä merenpinnan ja välillä nousi ylös. Ja sama toistui. Kun käsky laskea ankkuri saatiin, ensin vapautettiin kettinki ja sen jälkeen kettinkiä avitettiin rautakangella nostamalla irti 'laskemisreiästä' jotta se pystyi rullaaman vapaasti kohti merenpohjaa. Rullausvaihe on kovaäänistä, palaneen hajuista (koska kitka) ja koko laskualueen peitti steampunkmainen ruosteenvärinen pölypilvi, sillä kaikki muta, lika ja mitä ikinä ankkuriketjun pinnassa olikin, irtosi iloisesti kettingin rullatessa vapaana. Ankkurin kettingin värimerkinnöistä näki, koska ketjua oli upotettu kuinka paljon, joten siitä pystyi näkemään koska kettinki piti taas lukita.
Päivävälipalan aikana Aaro kertoikin jo, että mastoon kiipeäminen alkaisi aivan kohta. Suurin osa välipalaa syöneistä ihmisistä _juoksi_kannelle_. Siirryin sinne itsekin, tosin hieman rauhallisemmissa tunnelmissa. Kaikki traineista kävivät kiipeilyllä mastossa. Vaikka mastot eivät olleet äärettömän korkeita, n. 35m, oli se ainakin itselleni jo ihan tarpeeksi korkea mastokokemus. Vaikka kiipesimme valjaiden kera, oli kiipeäminen pelottavaa. Laiva heilui, tuuli heilutti tikkaita ja mitä ylemmäs meni, sitä kapeammiksi askelkohdat kävivät. Koska kaikki pitää kuvata, piti toki mastossa kaivaa taskusta kamera ja ottaa muutama kuva. Miettien samalla pysyyköhän tämä kamera nyt kädessä vai ei, mutta kyllä se pysyi. Alaspäin tuleminen oli paljon helpompaa, vaikka useampi sanoi tilanteen olleen juuri toisinpäin. Kiipeäminen oli helppoa, mutta laskeutuminen vaikeaa.
 |
| Mastossa. Kuva otettu itse. |
 |
| Mastonäkymä alukselle. Kuva otettu itse. |
Mastoilun jälkeen pääsimme vihdoin uimaan <3 En olisi halunnut hypätä kannelta uimaan, mutta niin tekivät lähes kaikki muut joten pitihän sitä sitten kokeilla. Bikiniyläosa tuplasolmulle, koska tiesin että muutoin ylös tullaan alasti (vaikka eihän se mua sinänsä olisi haitannut eikä varmastikaan portugalilaisia vilkkusilmiäkään), nousu kannen kaiteelle ja reipas astuminen eteenpäin. Hyppääminen oli kuitenkin hyvä ratkaisu ja pintaan nousun jälkeen tiesi tehneensä jotakin. Meren aallot olivat vahvoja, vaikka tuulta ei äärettömästi ollutkaan ja pysyäkseen päänsä kannassa aalloissakin pinnalla sai koko ajan tehdä työtä. Urheilusuoritus, vain se että lillui hieman merivedessä. Aallot heittivät meitä myös tehokkaasti kohti laivan reunaa, joten sait olla koko ajan myös taistelemassa sitä vastaan, ettet iloisesti liiskautunut laivan reunaan. Oli ihanaa katsoa laivaa merestä ja nähdä, miten laiva nousi ylös näyttäen paaaljon pohjaansa ja taas laski aaltoihin. Meriveden matkaan joutuminen hätätilanteessa olisi oikeasti todella raskasta, varsinkin jos merivesi olisi yhtään kylmempää ja fiilis olisi yhtään paniikinomaisempi. Meitä varten mereen laskettiin myös pelastusvene just in case ja pelastusrengaskin keikkui tikapuiden vieressä. Jos enää ei olisi jaksanutkaan polskia. Nousimme ylös yksitellen köysitikkaita pitkin. Uiminen oli maaginen kokemus, mutta rankka ja tikapuita kiivetessäkin kannelle päästessä herrasmiesseilori oli auttamassa kannelle asti. Päästyämme kannelle joku miehistöstä sanoi että sitten vielä uusiksi hypyt, mutta kukaan ei enää halunnut tai yksinkertaisesti jaksanut hypätä pulikoimaan.
Uimisen jälkeen seisoin taas hetken keulassa ihailemassa merta, tuntemassa meren läsnäoloa ja nauttimassa tuulesta. Sen jälkeen makoilin laivan keskellä kannella ja nautiskelin aalloista. Suihkun jälkeen olikin jo päivällisenaika, sillä kello oli jo seitsemän. Päivällisenä oli katkarapu- sekä kalataskuja, friteerattuja sellaisia, sekä spagettia, alkuruokana keittoa sekä jälkiruoaksi mantelipähkinäkakkua. Päivällisellä naurettiin taas silmäniskukulttuuria kippurassa. Ennen illan jo ennalta ilmoitettua karaokehetkeä ehdin vielä hetkeksi keulailemaan yksikseni.
 |
| Uimaan! Mereen! Hypäten! Pelastusvene ja tikkaat, joista kiivetä takaisin ylös. |
Karaoke alkoi kahdeksalta ja lauloimme kokonaisuudessan kaksi tuntia. Vaikka osa kappaleista olikin vain yhdelle esittäjälle kirjattu, oikeastaan kaikki lauloivat meilkein kaikkia kappaleita, sillä mikkiä ei ollut, sanat ja taustanauha kyllä. Puolessa välissä mukaan liittyi myös miehistönedustajia. Claudio, Vitor sekä Roger istuskelivat naureskelemassa sekä laulamassa muun muassa I wanna dance with somebodyä sekä Eclipse of the Heartia. Omistajan valitsemaan Frank Sinatran My Way -kappaletta ei loppupeleissä esittänytkään itse omistaja vaan Roger, joka lauloi aivan tajuttoman hyvin ja täysillä palkeilla kyseistä laulua. Niin, että koko miehistökin yllättyi. Kaikki taputtivat esityksen jälkeen hurjasti ja seilorit halaiviat toisiaan. Lauloin yhdessä Sofian kanssa Lady Gagan Million Rosesin. Karaoken jälkeen oli hassu olo, kun ei ollutkaan enää yövahtivuoroa. Halusin silti mennä Alexin seuraksi hetkeksi ohjaamoon. Meninkin kannelle hetkeksi, kahdentoista maissa ja tarkoitus oli viipyä vain hetki mutta palasinkin hyttiin vasta kolmen aikoihin..
Oli niin mukavaa keskustella winkkauskultturista ja katsella kun laiva kääntyi ankkurissa. Keskustelimme myös merimiesten ilotalokulttuurista, koska luonnollisesti itseäni kiinnosti varsin paljon meriasioihin liittyen myös flirttikulttuurin lisäksi muut aktiviteetit ja historia.
Opin samaisen yön aikana myös, että merikartoista näkee meren pohjamateriaalin. S tarkoittaa hiekkaa (sand), O osterita, L laavaa, löytyi sieltä weed, rocks ja moni muukin materiaali. En olisi halunnut lopettaa keskustelua herra perämiehen kanssa, mutta kolmelta totesin että uni tulisi tarpeeseen, joten jätin Amaron ja Alexin kahden.
 |
| Keulassa, Sofian ja Glorian kera. Ja auringonlaskun. |
To 28.07.2017
Olimme aamulla edelleen ankkuroituna kello 8:40, mutta jo selvästi lähdössä eteenpäin. Aamupala oli jostain kumman syystä kerätty pois jo 8:50, vaikka sen piti olla tarjolla yhdeksään asti (murr, murr ja vielä kerran murr) mutta saimme silti Vitorilta paahtoleipätarjoilun. Kysymällä. Herra Toast ei ole ollut mielestäni viime aikoina enää yhtä lupsakkaalla tuulella, mitä aiemmin. Saavuimme Klaipedaan hiukan yhdentoista jälkeen, ankkurin nostamisen jälkeen. Satama-alue ei todellakaan ollut kaunista katseltavaa, se oli karua ja täynnä nostokurkia. Ennen saapumista laivan rinnalle saapui luotsi veneineen. Kapteeni nousi, samaan tapaan mitä Airistolla moottoreilla mentäessä, ohjaamon katolle ohjaamaan laivaan 'laatikosta'.
Meidän paikkamme oli samassa linjassa Shabab Omamin sekä Cisne Brancon, Brasilialaisen aluksen, kanssa. Söimme vielä luonaan laivalla ja sen jälkeen nukuin pienet päiväunet ennen maihin nousemista. Meille oli ilmoitettu Mr. Toastin toimesta, että purjehdukseemme kuuluvat ateriat päättyisivät tämän päiväiseen päivälliseen, mutta ensimmäinen perämies tiesi kertoa ennen maihinnousuame, että myös seuraavana päivänä saisimme ruokaa sillä olimme olleet hyvästä tuulesta johtuen jo päivän liian aikaisin maissa. Kiertelimme maissa hiukan aikaa ensin tutkien fiilistä ja etsimme kovin juustokakkukahvilaa, sillä epsanjalaiset neitoset sekä Minja tahtoivat jostain syystä kovin juustokakkua. Ensimmäisessä löytämässämme kahvilassa oli kyllä juustokakkua, mutta kakussa oli pähkinää, joten emme voineet jäädä sinne Minjan oikeasti todella pahan pähkinäallergian vuoksi. Seuraava paikka jonne rantauduimme oli erään ison latvialaisen juustomerkin oma kahvila, josta löytyi mitä erilaisimpia kakkuja juustolla. Homejuustolla, perusjuustoilla, pähkinöillä ja ilman.
Juustokakkuilun jälkeen suuntasimme jokirantaan valikoimaan itsellemme sopivaa baaria jonne istua yhdelle. Bluez -baarissa join kokonaisen kirsikkaoluen. En juo olutta enkä pidä oluen mausta, mutta muut vakuuttivat ettei kirsikkaolut maistu lainkaan oluelta. Koostumuksessa oli kyllä hiukan olutmaisuutta, mutta maku ei ollut olutmainen. Puolen litran kirsikkaolutnautinnon sai kolmella ja puolella eurolla. Baarissa ollessamme alkoi ulkona sataa hurjasti, mutta odottelimme rauhassa sateen loppumista palataksemme takaisin laivalle päivälliselle.
 |
| Sedovin ruokalähetys ja punahattuinen neiti. |
 |
| Juuustokakkuilua. |
 |
| Join oluen. Kirsikkaoluen. |
 |
| Amandan kera olutkuva. |
Päivällisen jälkee yritimme suunnitella hieman miehistöparaatiin omaa osuuttamme, sillä kuulema Turussa miehistöparaatiosuus oli ollut Santa Maria Manuelan osalta kovin tylsä. Miehistö oli vain ja ainoastaan kantanut Portugalin lippua. Yritimme suunnittelun lomassa houkutella Claudiota mukaamme oluelle. Hän suostuikin ja sai mukaan myös Hugon, Georgen sekä Rogerin. Jakauduimme kahteen eri suuntaan, sillä heti satama-alueelle jäi kaksi seiloreista ja kanssamme erittäin osuvasti nimettyyn baariin - Skipper's Wifeen - tuli Claudio Rogerin kanssa. Istuskelimme siellä aikamme, kunnes kaksin kadonnut kaksikko halusi liittyä seuraamme, muttei muka löytänyt meitä, joten suuntasimme kaikki Irish Pubiin yhdessä.
Vaikka silmäniskukulttuuri oli itsessään kivaa, oli toisten miesten itsepintainen tuijottaminen suoraan silmiin enemmän ahdistavaa kuin mukavaa. Koskipa illan aikana yksi merimies erästä seurueemme naista hieman väärään kohtaan jalassa ja siitä johtuen osan naishenkilöiden iltama ei ollut enää niin kovin mukava siinä kohden. Lähdinkin ensimmäisten joukossa kohti laivaa, kolmen traineeneitomme kanssa. Oli alkanut taas sataa ja kastuimme matkalla hitusen. Kunnon lämpimän suihkun jälkeen pääsi vihdoin nukkumaan kokonaiseksi yöksi. Tai mitä nyt kello oli kotiinpaluun aikaan, yksi..
 |
| Hugo wanst to have my hat. :( |
PE 29.07.2017
Aamupalailua ensin Vitorin kera ja sen jälkeen pienet lisäunet, jonka jälkeen lounasta ja lähdön hetkiä kirppiksien suuntaan. Jes! Humanassa, joka on UFFin vastine ja jonne suomalaisia vaatelahjoituksia menee paljon myyntiin Kiroileva Siili & Suomi-logoisista vaatteista päätellen, kaikki oli viisikymmentä senttiä kappale. Siis kaikki. Ihan kaikki. TAIVAS. Kiersimme myös useamman muun kirppiksen, joita oli itseasiassa hankala löytää Googlen avulla, mutta kävellessä kaupungilla niitä vain tuli vastaan. Kävimme myös kahvilla ja ostin nakkivohvelin Klaipedan meripäiviin liittyvältä tapahtumakojukadulta. Vierailin myös vihdoin paikallisessa kaupassa ostoksilla. Lähdimme Sofian ja Ruskan kanssa vielä etsimään kolmatta UFFia, kun muut päätyivät lähtemään takaisin laivalle jotta ehtisivät vielä levätä hiukan ennen päivällistä.
Hyvä että jäimme kaupungille haahuilemaan, sillä näimme Humanan ikkunasta vahingossa (tai oikeastaan kuulimme) avajaisparaatin, jota käveli kaupungin halki ja kiiruhdimme seuraamaan sitä kadulle. Lopulta kävelimme paraatin vieressä kohti satamaa ja laivaa, viimeiselle päivälliselle. (Se oli taas kalaa. Yllättäen). Mutta nyt - juusto oli kadonnut. Sofia ja Gloria olivat tuoneet mukanaan Espanjasta juuston, jota he olisivat halunneet tarjota kaikille, niin miehistölle kuin traineillekin, mutta jostain kumman syystä juusto oli 'kadonnut'. Eli siis mitä ilmeisemmin syöty miehistön toimesta jostain syystä. Mietimme mahtoiko herra paahtoleipä olla ymmärtänyt heidän kysymyksensä väärin - jospa kyselyn kohteena olikin ollut perusjuusto - sillä hän oli vastannut että juusto kuului 'kunnollisille matkustajille' ja itse olimme vain harjoittelijoita. Juusto oli mysteeri. Jätin lautaspinon päälle pienen lapun jossa luki 'Cheese was here.' koska mysteeristen lappujen jättäminen on kivaa.
 |
| Kävimme myös polkuveneilemässä heti kun pääsimme maihin.. Koska eihän sitä nyt voinut olla liian kauan vedestä erossa. |
 |
| Polkuveneposeerausta. Ladylike, missä tahansa. |
 |
| Kahvilahetkeä porukalla. |
Tunsin suurta haikeutta siitä, että matkamme tulisi olemaan pian ohitse. Hetkellisesti olikin hyvin masentunut fiilis. Siitä kuitenkin noustiin jatkamaan vielä hetken retkeä vieraassa maassa kivojen matkakumppanien kera. Palloilimme keskustassa, jokirannassa, aluksi alkuillan ja itseäni harmitti alkumatkasta kovin, ettemme päätyneet heti miehistön kanssa samaan paikkaan. Käväisimme jopa Bond -yökerhossakin toteamassa sen vielä yhdentoista aikaan kovin tyhjäksi. Lähdimme siitä taas Irish Pubiin, jossa loppumiehistö jo olikin. Aukio Pubin edessä oli täynnä bilettäjiä ja musiikkia kunnon kajareista sekä suihkulähteen valoshowta. Miksei Turussa voi juhlia kesäyössä ulkona suihkulähteen ymäpärillä? Vaadin tällaista illanviettoa esimerkiksi kirjaston viereisen suihkulähteen ympärille. Herra Paahtoleipä oli myös paikalla - Danny Zukomaisissa hiuksissa, farkuissa, vaaleassa t-paidassa ja kulahtaneessa kunnon nahkatakissaan. Hän olin charmikas ja ihastuttava, siis supermegasti enemmän mitä aiemmin, mutta vaaaanha. Sen huomasi kunnolla sinä iltana.
Partyilimme miehistön kera ja sen jälkeen keskenämme. Laivaan saavuimme yösäätämisen, sillä ihmiset haluavat mennä sataan eri suuntaan, noin neljältä aamulla. Toiset jäivät vielä kannelle bilettämään, mutta itse arvostin tässä kohtaa unta.
LA 30.07.2017
Neljän tunnin yöunet, paahtoleipäaamuhetki ja takaisin nukkumaan. Koska ruokaa ja ruoan tarjoilevan henkilön näkemistä ei vain voinut jättää välistä. Lähdimme lounaalle hieman ennen yhtä ChiliSomethingJotain -ravintolaan, jossa olin käynyt uutena vuotena jo Riikassa kerran. Itse pidin pasta carbonarasta, alkoholittomasta mojitosta, isosta siideristä, mansikkamascarponesta kermavaahdolla ja liettualaisesta teestä. Liettualainen tee on jännittävää paksua kuumaa mehua, ei mitään mikä muistuttaisi meidän teetämme. Ruokapaikasta jatkoimme kenkien metsästystä, minulle, sillä olin jo aiemmin tutkinut innoissani vastaantulleiden pitkien naisten jalkoja todeten, että kyseisestä maasta löytyisi minulle kenkiä aivan varmasti. Salamander oli ensimmäinen etappi, kunnes totesimme että se löytyisi Deichmannin kanssa samasta kauppakeskuksestakin, joten suuntasimme sinne. Muun seurueen hakiessa jäätynyttä jogurttia hilpaisin itse pikaisesti kirppikselle. Humanan päivän hinta oli kolmekymmentäsenttiä per vaate. Luit oikein.
Näin Humanan viereisessä kirppiskaupassa ihastuttavan oranssin pitkän hameen, mutta kauppa oli jo harmikseni kiinni. Sinne jäi liekinvärinen hame. Otimme bussin numero kolme Akropolis-kauppakeskukseen, jossa matkaseurani oli jo edellisenäpäivä käynyt kääntymässä. Vierailin Salamander -kaupassa toteamassa, että kenkiä isoissa koissa ei ollut. Myyjäkään ei ymmärtänyt edes kysymystäni siitä, oliko heillä isoja kokoja. Deichmann ei kuitenkaan pettänyt ja sieltä löysin kolmet kengät! (Joista tosin yhdet jouduin myymään kotiSuomessa, sillä totesin etten saa niitä venytettyä jalkaani sopiviksi kuitenkaan). Kahvilakokemust kenkäkaupan jälkeen oli huono, sillä tilaamani Chai tea latte ei todellakaan ollut sitä teetä, mitä piti, vaan ihan puhdasta kahvia. En juo kahvia, joten siksi tämä oli varsin kohtalokasta. Kävimme vielä ennen kauppakeskuksesta poistumista isossa ruokakaupassa, josta rohmusin itselleni matkaeväitä maanantain jättibussimatkaa varten. Salaatti, salaattia, paprikaa, kurkkua ja tomaattia, 0,8€. Ei huono valmisateria.
 |
| First Lady of the Ship ja uudet kengät. Oma kuva-albumi. |
Palasimme pitkältä ostosseikkailulta takaisin laivalle syömään päivällistä katolle. Katolle en ollut vielä aiemmin mennytkään <3 Alkuiltaa viihdytti musiikki laivan viereisellä lavalla. Katolta oli myös hyvät näkymät miehistön tarkkailemiseen kannella. Ensimmäinen perämies istui hetkeksi myös keskustelemaan kanssamme katolle ja coverbändi - hyvä sellainen - alkoi samoihin aikoihin soittaa Queenia päälavalla. Festaritunnelmaa kunnolla. Kun kaikki muut hävisivät katolta, jäin sinne itse vielä purjeeseen. Olisin halunnut nukkua koko yön purjeessa (mun toiseksi lempipaikka koko laivassa keulamaston jälkeen - purje!) ja olisin saanutkin nukkua siellä, mutta alkoi sataa ja Queenin - joka oli miellyttävää musiikkia - jälkeen alkoi räpähtävämpi musiikkiosuus, joten siirryin kuitenkin hyttiin nukkumaan. Ennen siirtymistä tosin näin vahingossa ilotulituksen laivan kannelta. Queenin soittaessa We Are The Championsia. Ei huono lauantai-illan lopetus. Ja se purjemakoilu <3
 |
| Merenneitopatsas Klaipedassa. |
 |
| Huono puhelinkuva purjemakoilusta, oman puhelimen saldoa. |
Su 30.07.2017
Viimeinen aamu. Viimeinen aamu... Nukuin pisimpään ja parhaiten kuin koko matkalla aiemmin. Ironista, mutta silti väsytti. Aamupalaa, paahtoleipää viimeisen kerran ikinä:( ja ihmettelyä. Miehistön turvallisuusharjoituksen aikaan satuin tietysti olemaan juuri suihkussa ja loppusuihkuaika menikin ilman valoja. Onnistuin silti, sillä laiva ei tällä kertaa keikkunut.
Taistelin suihkun jälkeen lähtisinkö vielä toiselle kenkäkaupalle vai en vai menisinkö rannalle, sillä rannalla oli jo osa meistä koska he olivat ilmoittautuneet traineille tarkoitettuihin leikkimielisiin kisailuihin. Kukaan meistä ei ollut hereillä aikataulujen suhteen ja siksi ennen aamupalaa osalle tultiinkin hyttiin asti kertomaan, että viidentoistaminuutin päästä tuli olla lähtökunnossa kilpailuihin sillä laivan liaison officer odotti jo kannella.
Päätin kuitenkin ottaa suunnaakseni rannan ja matkata lossilla Jaakon kanssa toiselle puolelle satama-aluetta. Klaipeda oli siitä fiksu kaupunki, että Tall Ships Races -rannekkeella joukkoliikenne ja lauttakin olivat meille ilmaisia. Toki lautta olisi muutoin maksanut hurjat 0,8€ ylityksistä.
Rantaan oli vielä matkaan lautalta ja kuljimme kauniin metsäalueen läpi kohti ranta-aluetta. Rannalle saavuttuamme menimme etsimään toiset miehistön aktiviteeteista, köyden vedon ja sen sellaisen parista. Hiekkaranta oli pitkä, todella pitkä ja hiekkaan upposi mukavasti. Vaikka tapani mukaan asun yleensä vedessä, jos siihen on mahdollisuus, tällä kertaa en edes käynyt uimassa. Paluumatkalla omalle laivalle löysin ällöimman julkisen vessan koskaan kopin jonka lattiassa oli reikä. Sen ympärystä oli täynnä keltaiseksi värjäytynyttä märkää vessapaperia ja haju sekä kärpästen määrä oli sen mukainen. Kokemushan sekin..
 |
| Me ja Klaipedan meripäivien mainosmateriaalia, jossa oli meidän laivamme. |
Suuntasin syömään rantaseikkailun jälkeen keskustan tuntumaan ja olin suunnitellut palaavani alukselle juuri ennen kuin matkamme miehistöparaatiin alkaisi. Aikatauluista oli tässäkin kohtaa pientä sekaannusta, mutta ehdin laivalle takaisin suurinpiirtein puoli neljäksi. Yhteinen matka kohti paraatin aloituspaikkaa oli tarkoitus aloittaa neljän kieppeillä. Sikäli oli kätevää olla osa aluksen 'miehistöä' että satamissa pääsi alukseen jonottavien vierailijoiden ohi takaisin väliaikaiseen kotiinsa.
Emme loppupeleissä olleet saaneet aikaiseksi mitään sen kummempaa koreografiaa tai laulua, joten suunnitelma oli kantaa Portugalin lippua ja pukeutua merihenkisesti. Laivalla oli useampia valkoisia meripaitoja, jota saattoi lainata sekä kolme kapteenilakkia. Itse olin metsästänyt tapani mukaan vähän jotakin erilaista paraatia ajatellen ja Humanoista oli tarttunut mukaan tummansininen hame, merehkö vyö sekä perusmusta toppi, joista loihdin itselleni matkan aikana asun vain ja ainoastaan paraatia varten. Jos voi pukeutua teeman mukaan, se todellakin tehdään. Sain lainaan laivasta kapteenin hatun.
Kävelimme miehistö ja traineet, halki kaupungin kohti paraatin aloituspaikkaa. Laitoin conversejen sijaan, koska tyyli ennen kaikkea, uudet mustat ballerinani jalkaan, tiedostaen toki etukäteen että se tulee olemaan virhe. Kantapäät hajosivat jo aika alkumetreillä, mutta marssimatka oli suoritettava silti. Tanssiminen itseasiassa, jotka lähes koko matkan harjoitin, helpotti kantapäiden kipua. Meidän edellämme ajoi auto, josta soitettiin nykypäivän hittejä ja tietysti jorailin erittäin antaumuksella niissä mukana pitkin Klaipedan katuja. Takanamme kulki Sedovin miehistö ja hittibiisien välissä matkaa ryhmitti armeijatahdikas 'Sedov, Sedov' -huutelu. Tanssiminen, estradilla, yleisön seuraillessa tilannetta kadun reunamilta, on ihanaa. Ihan valtavan ihanaa.
Paraatiosuus päättyi takaisin satama-alueen suuren lavan yhteyteen, jossa jaettiin palkintoja purjehdusosuuksilta. Itse emme voittaneet mitään, mutta Suomen ja Ruotsin suuntaan meni kyllä palkintojakin. Toinen venäläisaluksista, Mir, ei myöskään voittanut onneksi mitään. Muiden käyttäessä tuulta oli kyseisen aluksen kanssa tilanne sellainen, että moottoria ja purjeita saatettiin sääntöjen vastaisesti hyödyntää yhdessä, joten palkintoja ei sinne suuntaan olisikaan kuulunut mennä ainuttakaan.
 | ||
| Miehistöparaatin jälkeen. Mekko, toppi ja vyö bongailtu Humanoista reissulla vain paraatia varten, kengät kaupasta reissulta ja lakki lainatavaraa. Onnistunut once-in-a-lifetime -asu, sanoisin. |
 |
| Lainamiehiä paraatin palkintojenjaon jälkeen jostakin naapurialuksesta. |
Loppuilta meni Klaipedan linnan liepeillä miehistöjuhlassa viimeistä iltaa viettäen ja kierrellen. Juhla alkoi kahdeksalta, mutta siirryimme sinne vasta lähempänä kymmentä. Satama-alue oli aivan täynnä ihmisiä ja vielä enemmän niitä pakkautui alueelta poistuessa pienen sillan, käännettävän sillan kautta. Silta veivattiin aina tietyin ajoin auki niin että vallihautamaisesta vierasvenesatamasta pääsivät alukset purjehtimaan sisään tai pois. Miehistöjuhlassa jokaiselle oli varattu muutama juoma sekä ruokaa, suolaista että makeaa. Saapuessamme paikalle mitään muuta juomaa kuin olutta, joka sekin loppui, ei enää ollut. Ruokakin oli lopussa. Turussa juhla oli toiminut hyvin ja kaikille oli riittänyt kaikkea, joten hieman ihmettelimme, toiset ärtyneempinä kuin toiset, miten rannekkeiden jaetusta määrästä ei osattu laskea, olutkaupungissa vieläpä, montako tölkkiä iltamiin tuli varata?
Viivyimme alueella jonkin aikaa, kunnes päätimme porukalla jatkaa matkaa Irkkupubin suuntaan. Sinne päästyämme osalta porukasta tuli viestiä että olutta oli tullut lisää, sitä oli saatu ekstramäärä per henkilö, joten jos palaisimme alueelle olisi siellä juhlameininkiä. Palasimme pienen irkkupubeilun jälkeen alueelle, jossa viidellä hengellä olikin yhtäkkiä kolmisenkymmentä puolen litran oluttölkkiä. Hyvä heille, jotka oluesta nauttivat. Hengailimme lämpimässä kesäyössä miehistöystäviemme kera niin pitkään, kunnes alueella tuli valomerkki. Herra paahtoleipäni ei tullut juhliin vaan hän oli jäänyt laivalle. Tunsin suurta haikeutta sekä matkan loppumisesta sekä siitä, etten tulisi enää näkemään matkaihastustani oletettavasti koskaan.
Toiset jatkoivat oluidensa kera matkaa juhlimaan viimeistä iltaa ystäväpurjealuksille ja toiset suuntasivat suoraan oman aluksen suuntaan - laukussaan kaljaa toiselle perämiehelle. (Joka ei edes lopulta halunnut niitä. No, jäivät miestön ruokatilaan.) Aluksella käytiin pakkaamassa kamat kasaan ja valmistauduttiin aamuiseen lähtöön. Toiset lähtivät jo kahdelta eteenpäin, Suomeen palaajat kuuden linja-autokyydillä, siis aamulla. Itse makoilin espanjalaiskaverusteni kera kannella ihmettelemässä elämää kunnes alkoi ukkostaa. Ehdimme kaikki torkahtaakin kannelle. Ihanaa, ukkonen vihdoin kunnolla osaksi matkaa <3 Makoilimme keskiulkokannella katoksen alla ja alkoi aivan tosissaan sataa, kaatamalla. Vedeltä pysyi jonkin aikaa suojassa, kunnes se alkoi virrata
myös omalle alueellemme. Ennen kuin toinen perämies meni nukkumaan, hyvästelykeskustelimme myös toisemme. Laivalla oli tutustunut uusiin, makeisiin tyyppeihin. Viimeisen yön draamaa lisäsi myös se, että aluksen vanhin merimies, Amaro jonka kanssa olimme viettäneet yövuoroja kannella, oli joutunut verenpaineensa vuoksi sairaalaan ambulanssilla. Hän kuitenkin palasi sieltä vielä saman yön aikana ja kaiken oletettiin olevan kunnossa.
Emme menneet ollenkaan nukkumaan, ketkä paluulähdimme takaisin Turkuun ja Suomeen, vaan oleilimme hereillä viiteen asti, jonka jälkeen aloimme tehdä siirtymistä kohti bussin lähtöpistettä. Oli aika jättää taakseen Santa Maria Manuela.
 |
| Liput on laskettu ja seikkailu on päättynyt. Enää jäljellä oli kotiinpaluu. |
Ma 01.08.2017
Roudauduimme pakaaseineimme takaisin miehistöjuhlien alueen suuntaan, sillä bussin lähtöpaikka oli merkitty karttaan sinne. Aamuriidan sai lähes aikaiseksi sillä, että me menimme kartan lähtöpisteeseen toisten mennessä toiseen paikkaan 'paremman tiedon' perässä ja he väittivät kivenkovaan oikean pisteen olevan siellä. No, bussi tuli sinne, missä me olimme eivätkä he edelleenkään uskoneet että olimme oikeassa paikassa. Kaikki päätyivät kyllä saman bussin kyytiin, mutta draama siitä, kuka oli oikeassa ja kuka ei ollut, oli aivan turhaa. Mielestäni ollessaan väärässä, voisi myöntää asian, eikä tehdä siitä suurta kohua, vaikka oma sisko olikin asiaa järjestänyt. Muutoinkin bussikuski oli maailman sympaattisin venäjää puhuja herrashenkilö, joka huonolla englannillaan pyrki tekemään kaikkien paluumatkasta varsin mukavan.
Tunnelmaa kuvannee hyvin se, että unettoman yön jälkeen heräät päiväuniltasi jossain keskellä Liettuaan, kun pysähdytte pienelle huoltoasemalle. Linja-autossa soi klassinen, rentouttava musiikki ja kuski apureineen viikkaa kauniisti auki roskapusseja jokaisen penkkiparin kohdalle. Maisemia oli mukava, mutta myös haikea tuijotella ja bussimatka Tallinnaan, meni suhteellisen nopeasti. Olimme jo aikasemmin perillä, mitä oli ajateltu. Satamassa yksi porukastamme jäi vahtimaan tavaroita satamaan om,asta tahdostaan ja itse lähdin Hennan, hyttiseurani, kera syömään hyvin ravintolaan ennen merimatkaa. Ehdin myös suunnitellusti ostaa mukaan perinteisen kuusi pulloa skumppaakin, vaikka skumppakassin, repun ja ison matkaputkikassin kantaminen olikin suhteellisen tuskaa ajoittain. Selvisin tavaroineni kuitenkin Turkuun asti.
Vikingin kyyti Tallinnasta Helsinkiin ei ollut merenkäynniltään mitään verrattuna aikaisempaan seikkailuumme. Helsingissä satamassa odotti bussi meitä vastassa, jonka kyydissä nukuimme Turkuun asti. Saavuimme kotiin yhden paikkeilla yöllä. Siinäkään kohtaa matkan loppuminen ei tuntunut vielä todelliselta.
Mutta seuraavana aamuna herätessään yöunilta ja palautuessaan oikeaan rytmiinsä, tuntui todellisuus erittäin pahalta kohdattavalta vasten kasvoja. Reissu oli joka tapauksessa erittäin ikimuistoinen ja suosittelen kaikille, kaikille, Tall Ships Racesia kokemuksena. Seuraavaksi itse saatan lähteä Queen Mary toisen matkaan kohti Amerikkaa. Tai mitä ikinä keksinkään. Mutta sitä ennen, perusrakkauteni Siljalinen risteilyalus Turusta Tukholmaan saattaa kutsua. <3
Your First Lady of The Ship
Edvina
 |
| Kotiinpaluun aika ei ehkä ollut näin iloista, mitä lähdön hetket olivat olleet. |
