lauantai 2. huhtikuuta 2016

Hylätty Huvipuisto Teekutsut jo ensi perjantaina!

Viimeaikoina on pitänyt kiirettä. Viimeisen viikon olen muuttanut uuteen asuntoon ja muuttostressi sekä tavaroiden roudaus hissittömään taloon on vienyt energiaa suhteellisen paljon. Sisustaminen on kaaosvaiheessa, mutta entinen asunto saatiin tyhjäksi - hurraa! Suhailu kahden eri asunnon (ja loppuvaiheessa kolmen) kanssa on päättynyt. Voin kertoa, että se on päälle suhteellisen hajottavaa jos elämä on toisessa asunnossa ja elämänjakava ihminen toisessa.

 Tärkeimpinä asioina viime aikoina muuton lisäksi lienee tsädäm - lempilapsemme Hylätty Huvipuisto joka räjähtää käyntiin Kårenilla ensi viikon perjantaina klo 20! Parikymmentä ensimmäistä saa tassusiinsa ilmaiseksi burleskilehti Paljettipommin, joita testijaoin ensimmäisessä Kårenin Kirppiksessä niin hyvin, että ensimmäinen pinkka loppui jo silloin. Piti sitten jemmata loppupino huhtikuuta ajatellen.

Iltamassa on alakerrassa palveleva perinteinen valokuvausnurkkaus, jossa valokuvaajat Nina Riski & Miika Soukkala ikuistavat juhlalookinne vitosella, vain käteinen käy. Ja mitä vitosella saa? Sisustetussa kuvausnurkassa kuvan itsestään / kavereistaan ja kuvan tulosteena mukaan - siis ihan kuvanakuvana! Sama rahapolitiikka pätee burleskikirppikseen, jossa on tarjolla esiintyjien turhakkeita - vain käteistä kiitos (:

 Yläkerrassa kirppiksen vieressä tulee palvelemaan myös teepiste, koska onhan teemana Teekutsut. Teepisteellä Cloetan suklaatakin tarjolla -nomnom. Yläaulassa luvassa hiuskukkatyöpaja, jossa modisti Eeva Snyggin avustuksella voit loihtia itsellesi pienen hiuskukkasen.

 Liput Butik Lilianista Yliopistonkatu 11, Turku tänään lauantaina 11-15 sekä ke - pe 12-18. Käteinen käy valitettavasti vain yhdistyksellemme, joten sitä mukaan 20€ / lippu, ovelta saatte myös lippuja perjantaina 8.4 klo 20 alkaen, tällöin liput ovat 25€ / kpl,

 Iltamassa on burleskiartisteja sekä Suomesta mm. Dotty Delirium, A Nice Cup of Tease, Ginger Ale Seinäjoelta ja Fae Nyx Kemistä, mutta myös Viron lahjakkuus Miss Chrissy Kiss saapuu paikalle <3
Lisäksi iltaa sulostuttaa tankotanssiesitys.

 Jos tämänmoinen meno yhtään kiinnostaa, tule Kårenille kanssamme viettämään mukavaa iltaa (:
Ei pukeutumispakkoa! Pukeutua voit korsettiunelmaan, jos haluat, mutta aivan arkivaatteissakin saat paikalle saapua.

Jos haluat fiilistellä edellisten tapahtumien meininkiä kuvin - että mikä burleski-iltama mukamas on? - tsekkaa edellisten iltojen kuvia täältä! 

Ja seuraavaksi muuttokuormakassien pariin etsimään a) yhdistyksen tavaroita ensi perjantaiksi sekä b) myyntitavaraa hinnoittelemaan. Tarkoitus on poistaa aika paljon rekvisiittapuolta, joten niin paljon kuin mitä vain ehdin hinnoitella ja lajitella, tulee burleskikirppikselle mukaan :3 
 
Kuvan ideointi Miss Charming Daisy & Lady Winkheart jotka ovat myös itse stailanneet itsensä sekä kaivaneet rekvisiitat kaapeistaan. Paikkana toimi Enkelin Kisälli -kahvila ja kuvaajana hyppelehti jälleen Jere Satamo. Julisteen ulkoasusta vastaa Fanny von Dunkel.

Paljettipommilehtiä (:
//Edvina / Lady Winkheart

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti