Burleskitaiteilija nauttii esiintymisestä - muttei koskaan täysin alasti

Tämän mediaviikon2018 aikana olen saanut haastattelut taasen Aamusetiin sekä Turun Sanomiin.
Niitä odotellessa kaikenkansan tietoisuuteen, voimme muistella yhdessä muutaman vuoden takaista Maaseudun Tulevaisuuden lehtijuttua, jonka originaaliversioon pääset tästä. Itse lehtijuttu oli aikoinaan muistaakseni pidempi, mutta nettiversio on tietysti kaikille julkinen. Painetussa versiossa oli myös enemmän kuvia. Kuvat on otettu studiollani Turussa, Studio Winkheartilla.


Tässä myös tekstit ja kuva vielä erikseen, sillä nettilinkeillä ei ole tapana toimia ikuisuuksia. 

Burleskitaiteilija Edvina Walstén löysi burleskista pelon voittamisen tunteen. Kuva. Sanne Katainen

 

 

 

Burleskitaiteilija nauttii esiintymisestä - muttei koskaan täysin alasti  

 Edvina Walstén löysi vartaloa ylistävästä burleskista kanavan itsensä ilmaisemiseen.

Kun burleski rantautui Suomeen viime vuosikymmenen lopulla, Edvina Walstén vaikuttui perin juurin kokemastaan ja näkemästään.

”Siitä tuli vaan semmoinen olo, että tämä on sitä, mitä haluan tehdä.”

Burleskia ei voi määritellä muutamalla sanalla tyhjentävästi. Se on kabareeta, teatteria, musiikkia ja huumoria.

Mukana on glamouria, tanssia, vihjailua – ja tietenkin kiusoittelevaa riisuuntumista eli paljasta pintaa.

Klassinen burleski on höyhenpuuhkia ja paljetteja, mutta esityksessä voi oikeastaan olla mitä tahansa aina navettakumppareista korkokenkiin tai pyykkipäivästä timanttien loistoon.

Yleensä burleskissa vähennetään vaatteita, mutta ei koskaan olla täysin alasti. Päällä ovat aina vähintään pikkuhousut ja tasselit, rinnat peittävät koristeet.

Burleskilla on yhtäläisyyksiä stripteaseen, joka on kehittynyt burleskista Yhdysvalloissa 1960-luvulla. Burleski on kuitenkin paljon muutakin. Siinä on tärkeää esiintymisen viihdearvo ja tarinankerronta. Se on kaikenmuotoisten vartaloiden ylistystä.

”Burleskissa nautitaan siitä, miltä näyttää ja mitä tekee lavalla.”

Jotkut näkevät burleskin feministisenä ja toiset poliittisena. Walsténille se on ennen kaikkea itseilmaisua.

”Burleski on sellaista mielikuvituspeliä, koska lavalla voi esittää ihan mitä vaan. Mitä mahtipontisempaa, sen parempi”, Walstén kertoo.

”Se sopii sellaisille ihmisille, jotka eivät ota elämää liian vakavasti.”

Burleski-iltoja on Suomessa järjestetty Inaria myöten, joten sen voisi sanoa olevan jo enemmän tai vähemmän valtavirtaa. Miehet voivat esittää miesburleskia.

Burleskista on lisäksi kehitetty burleskitanssi, kuntoliikuntamuoto, jota voi harrastaa ryhmäliikuntatunnilla.

Walstén esiintyi yleisön edessä ensimmäisen kerran vuonna 2010.

”Jännitys ennen ensimmäistä esiintymistä oli kyllä ihan järkyttävää.”

Hänelle on jäänyt elävästi mieleen siitä seurannut energiaryöppy ja pelon voittamisen tunne. 

Pari viime vuotta Edvina Walstén on keskittynyt tuottamaan burleskitapahtumia, mutta nyt hän haluaa taas lavalle.

Hänen lavahahmonsa on Lady Winkheart, jota hän kuvaa päämäärätietoiseksi seikkailijattareksi.

Lady Winkheart tuntee vetoa menneisyyteen, ja hänen tyylissään näkyy tietty kuninkaallisuus.

”Minua kiinnostaa kaunis muotokieli, mikä lähtee historiasta.”

Burleskiin kuuluu asusteiden suunnittelu ja tekeminen itse. Ahkerana kirpputorikävijänä Walstén löytää näyttäviä ja repäiseviä asusteita. Ne ovat juuri sopivia burleskiin. Hän on tottunut etsimään ja penkomaan jo kengänkokonsakin takia.

”Jalkani on kokoa 45, joten kenkien löytäminen on välillä vähän haasteellista.”

Walstén on pitänyt burleskista lähinnä polttarityöpajoja, mutta tänä syksynä hän järjestää studiollaan Turussa myös ryhmä- ja yksityisopetusta. Tunneilla esimerkiksi kehitetään lavahahmoa ja harjoitellaan perusliikkeitä.

Kun Walsténilta kysyy, kumpaa burleski on enemmän, viihdettä vai taidetta, hän miettii pitkään.

”Ehdottomasti molempia.”

Teksti Henni Laitala, Maaseudun Tulevaisuus, osio Ihmiset & Kulttuuri, 20.11.2016