keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Oodi elämälle

Porin ylioppilaslehden artikkeli keväältä 2018. Alkuperäiseen pääset tästä linkistä, alla artikkeli myös avattuna, jos joskus kyseinen nettisivu katoaisi. 

Oodi elämälle

Edvina Walsténille, 26, burleski on ennen kaikkea elämäntapa, mutta nykyään myös ammatti. Kymmenen vuotta lajin parissa on tehnyt Walsténista tuottajan, opettajan ja kokeneen esiintyjän.
Ei ole sattumaa, että Edvina Walstén on päätynyt opettamaan ja tuottamaan burleskia. Hän tutustui burleskiin lajin rantauduttua Suomeen 2010-luvun lopussa. Tuolloin mielenkiinnon herätti netissä vastaan tullut kuva, jossa poseerasi suomalainen burleskitaiteilija Olivia Rouge. Ensin Walstén tutustui Olivian nettisivuihin, minkä jälkeen hän alkoi kerätä lisää tietoa burleskista, mitä seurasi osallistuminen burleskitapahtumiin.
MarkusLehto (2) (1)
Walstén ymmärsi hyvin nopeasti, että burleski on jotain, mitä hän todella haluaa tehdä. Ensimmäisen burleskiesityksensä hän esitti lokakuussa 2010. Palo lajia kohtaan oli alusta asti suuri ja Walstén asetti tavoitteet korkealle: hän halusi tehdä burleskista ammatin.
Nyt, vuonna 2018, hänellä on oma studio Turun keskustassa. Studiolla hän opettaa burleskin saloja kahdelle ryhmälle ja järjestää esimerkiksi erilaisia työpajoja. Työpajan teemat vaihtelevat ja aiheena voi olla vaikkapa vintage-henkisten kampausten tai esiintymisasujen tekeminen.
Opetustyön lisäksi Walsténista on tullut tuottaja – tai tuottajatar, kuten hän itse asian ilmaisee. Hän on tuottanut tarinallista Curvy Mermaid -burleskiklubia vuodesta 2016, minkä lisäksi hän tuottaa Hylätty Huvipuisto -tapahtumaa yhdessä Miss Charming Daisyn kanssa. Walstén on myös esiintynyt molemmissa tapahtumissa: joskaan ei Edvina Wlasténina, vaan Lady Winkheartina.
Taiteilijanimet kuuluvat burleskiin. Niiden avulla burleskitaiteilija voi suojella yksityisyyttään ja pitää erillään esiintyjä- ja arkiminän. Edvina Walstén kertoo kuitenkin, ettei Lady Winkheart ole erillinen hahmo, vaan osa identiteettiä.
”Kun aloitin esiintymiseni, yritin luoda hahmon, jona esiinnyn. Enää en kuitenkaan tee niin, vaan Lady Winkheart ja Edvina ovat sama henkilö”, Walstén kuvailee suhdettaan omaan taiteilijanimeensä.
02_IMG_6265-copy
Nautintoa ja viihdettä
Eksoottiset taiteilijanimet ja kimaltavat esiintymisasut ovat kiinteä osa burleskia. Mutta mitä burleski oikeastaan on? Edvina Walstén on burleskin moniosaaja, joka on opettamisen kautta joutunut myös määrittelemään burleskin uudestaan.
”Olen joutunut pohtimaan, miten burleskia oikeastaan voi opettaa ja mistä siinä kaikessa on todella kysymys”, Walstén kuvailee.
Walstén on määritellyt burleskin jo vuosia sitten, esimerkiksi haastatteluita varten, seuraavalla tavalla:
Burleski on elämänylistämistä, teatteria, kabareeta, itsensä hyväksymistä, iloitsemista muista ja itsestään, hienoa asuja, esityksiä, nauttimista ja näyttämistä.
”Olen edelleen tuon määritelmän kannalla”, Walstén toteaa.
Monet näkevät burleskin tanssina, toisille laji näyttäytyy jopa strippauksena. Kummastakaan ei ole todellisuudessa kyse.
”Kaikki eivät pidä termistä ’voimaannuttava’, mutta sitä burleski on. Se kohottaa itsetuntoa. Burleski on taidetta, jolla voi olla syvällisiä merkityksiä, mutta toki se on myös viihdettä. Burleski ei ole tanssia, mutta tanssi on osa sitä”, Walstén selventää.
On Walsténilla kuitenkin myös kriittisempää sanottavaa burleskista, tai oikeastaan sitä harrastavasta yhteisöstä.
”Suomessa burleskia ei yleensä saisi kritisoida. Teatterissa kritiikki ja palaute on normaalia ja kuuluu asiaan, mutta burleskipiireissä tuntuu toisinaan siltä, että pitäisi vain kehua ja ylistää”, Walstén arvioi.
Myöskään työ burleskin parissa ei aina ole yhtä glamouria.
”Tuottajan työ on taloudellisesti epävarmaa, ja joskus olen pohtinut, onko tässä mitään järkeä”, Walstén paljastaa.
Toistaiseksi mielessä ei ole kuitenkaan käynyt alan vaihto. Walstén kertoo, että hänellä on vielä paljon haaveita, jotka odottavat toteuttamista.
08_IMG_6479-copy
Kirppiskuningatar
Kun Walstén tutustui burleskiin, hän ymmärsi, että voisi yhdistää sen myötä kaksi intohimon kohdetta. Walstén on suuri kirpputorien ystävä ja burleskissa hän pääsee hyödyntämään kaikkea sitä, mitä kirpputoreilla on annettavana, mutta mitä ei välttämättä voisi hyödyntää vaikkapa niin sanotussa ”tavallisessa” arjessa.
Walsténillä oli myös haave omasta kirpputorista ja vuonna 2015 hän vihdoin avasi suunsa oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Turun Kårenilta näytettiin vihreää valoa kirpputori-idealle ja näin sai alkunsa Kårenin kirppis. Kyseessä ei ole mikä tahansa pop-up -tapahtuma, vaan Kårenin kirppis on tullut jäädäkseen.
Kun Edvina Walstén matkustaa vieraalle paikkakunnalle, hän tutustuu yleensä ensimmäisenä kaupungin kirpputorivalikoimaan. Myös Porin kirppikset hän on kolunnut läpi useaan kertaan: Poriin Walstén saapuu yleensä burleskin tai kuvausten merkeissä.
Kuvien kautta onkin helppo kiinnostua burleskista, kuten Walstén itse konsanaan. Kuvissa poseeraa itsevarma ja näyttävä nainen, joka on pukeutunut toinen toistaan kiinnostavimpiin asuihin. Toisinaan kuvissa on enemmän paljasta pintaa kuin kangasta, mikä on burleskitaiteelle ominaista. Täydellistä alastomuutta tai rivoutta ei kuvissa ja lavashow’ssa nähdä.
”Burleski on oodi elämälle”, Walstén kiteyttää.

Teksti: Tytti Wallenius
Kuvat: Markus Lehto