keskiviikko 10. elokuuta 2016

Naisellinen NeljäViis - Millaista on olla isojalkainen nainen?

Hyvinkin usein radiossa, elämässä tai muissa asiayhteyksissä keskustellaan siitä kuinka osalla naisista 'on niin kovin iso kengänkoko'. Se on itselleni aihe, jonka kohdalla kuuntelen hyvin tarkasti. Tällä että jalka on niin iso yleensä tarkoitetaan sitä että jalankoko on suurinpiirtein kokoluokkaa 40/41. Ja sehän on toki niin jää-ää-ä-tävän iso, kun siihen ei H&M:stä kenkiä löydä. Varsinainen kanootti tai räpylä, ihan järkyttävää! Naisilla pitää olla pieni jalka, julistavat toiset. Miksi pitäisi?  Useamman kerran kyseisenlaiset keskustelut ovat herättäneet itsessäni ärtymystä sillä koko neljäkymmnentäkaksikin on vielä helppo jalkakaveri. Haloselta löytyy myös kokoja 43:n jalkaan asti. Mutta miltä tuntuu olla oikeasti isojalkainen nainen? Yliopistositseillä esimerkiksi jos esittelykierroksella pitää mainita nimi ja kengänkoko, voitan yleensä suurimman osan miehistä. Henkinen penikseni on siis varsin suuri. (;

Kenkiäni. Punaiset nahkaiset nyörisaappaat ovat Saksasta ja
yhdet lempikengistäni, kumisaappaat löysin Itävallasta ja nuo mustat
kaunoluistimet ovat myös Saksasta. 

Mun jalka on kokoa 45. Ala-asteen lopulla se oli jo 42 ja yläasteella kasvoi loppuunsa. Ala-asteella kenkiä löysi vielä ihan kaupasta, mutta yläasteella piti turvautua ulkomaihin sillä miesten kengät eivät hirveästi houkutelleet vaikka kerran sellaisia olen talvikenkinä joutunut käyttämäänkin. Ala-asteella jalankoosta sai kuulla luokan hyvin epäkypsiltä nuorilta miehiltä, mutta muutoin hyvin harva on kiinnittänyt elämäni aikana jalankokooni erityisen suurta huomiota. Toiset yllättyvät monesti kuullessaan jalkani todellisen koon. 'Aijaa, mä ihan oon ajatellut että se on 42, mutta kun sä oot noin pitkä niin ei se näytä niin isolta'.  1,8metrin pituus saattaa vaikuttaa mittasuhteisiin ja asiaan. Osalla naisista kengänkokotaulukko näyttää loppuvan kuin seinään kokoon 42. On ihmeellistä ja omituista, jos jotain sen ulkopuolelta löytyykin. Pienet, alle 36 koot ovat myös asia, joka lienee osalle yllätys.

 Vaikkeivat miesten kengät olleet muuten oikein omaan käyttööni,  käytin kuitenkin yläasteella isän vanhoja hokkareita luistelutunneilla sillä kaunoluistinten metsästys omassa koossa olisi ollut niin harvaan käyttöön vähän turhaa. Ebaysta löysin pari vuotta sitten mustat kaunoluistimet ja ne olen Saksasta kotiuttanut. Saksassa ja Amsterdamissa ymmärretään sen päälle, että pitkillä ihmisillä saattaa joskus olla myös isompi jalka. Siellä se on normaalia. Että pitkä ihminen saattaa tarvita enemmän jalan pinta-alaa pysyäkseen pystyssä.


Mustat saappaat kävivät myös eräissä kalenterikuvauksissa.  

Jalat ovat useimmiten ystäviäni, mutta nuorempana oli toisinaan päiviä, jolloin sitä oikein mietti miten iso tuo jalka onkaan. Miten isolta se näyttää ulkopuolisten silmissä, onko se ihan hirveä. Oli se muiden mielestä mitä tahansa, ne ovat mun jalat joilla kuljen, kävelen ja pyöräilen. Ne toimivat ja niihin saa etsimisellä kenkiä, joten mitään ongelmaa asiassa ei oikeasti edes ole. Miehiä, joiden mielestä nainen on oikea vain jos kengänkoko on maksimissaan 38 löytyy aina, mutten ole heitä varten. Koskaan ei herrojani ole häirinnyt se, että minulla on lähes aina ollut isommat tai samankokoiset jalat. It's just fine, sillä se on vain jalka.

 Yksi jalkamuisto tosin tulee mieleen äidinkielen tunneilta yläasteelta, jolloin kaikkien piti lukea (tähän väliin seurasi goolausta, sillä muistin kirjasta että sen nimeen liittyi jotenkin Sara & @ -merkki & kirjan kannen muistan hatarasti) Tuija Lehtisen Sara@crazymail.com -kirja. Jos en muista kirjaa väärin, niin juuri tuossa kirjassa on sivuhahmo, jonka jalankoko on 43. Luonnollisesti tämäkin jalankoko on kirjaan kirjoitettu valtavan suurena ja kummeksuntaa aiheuttaen. Löytyisiköhän jostain kirjaa, jossa puhutaan isojalkaisesta naisesta muutoin kuin oudosti tai jättiläisenä...


Lemppariballerinat American Eaglelta.

Suomesta saa isompia kenkiä Tampereelta Tullintorin kauppakeskuksessa sijaitsevasta Speciaalikoot -liikkeestä, muutaman kerran sieltä olen kengät ostanutkin, mutta valikoima on kovin tylsä omaan makuuni. Sieltä ostetuista kengistä toiset, ballerinat, jouduin myymään koska ne hankasivat jalkaani ja toisiä käytän joskus toisinaan eli äärettömän harvoin.  Helsingissä sijaitsee Bellissima -niminen pikkuputiikki, jossa myös myydään isompia kenkiä, muttei sekään valikoima ole minua varten. Kengät olivat lähinnä ihmisille, joille on ihan ookoo maksaa kenkäparista 150€ tai enemmän. Kenkä-Marskista löytyy myös isompien kenkien osasto, mutta kyseiset kengät on lähinnä suunniteltu miesten jalkaan. Siinä on paljon eroa, onko kengät suunniteltu naisen vai miehen jalkaan, oli koko mikä tahansa. Erilaisia pikkukikoilla jalan saa näyttämään pienemmältä, esim. ballerinoissa (tämä on tehtävä siis jo suunnitteluvaiheessa -> tekovaiheessa tehtaalla)  siirtämällä etukärjen loppukohtaa mahdollisimman lähelle itse kärkeä, jolloin kenka illusionomaisesti katkeaa eri kohdasta näyttäen sirommalta.


Punaiset ybermakeat saappaat, joita olen käyttänyt kaksi kertaa ja joista
olisi tarkoitus päästä eroon.  He ovat vierailleet slutwalkilla sekä Lady Gagan keikalla.
Kuvan logo on peräisin hetken aikaa pidetystä The Legend of Edvinan ensimmäisestä nettisivustosta.. 


  Nomutta, mistä niitä hyviä kenkiä sitten saa? Ebay, eBay, eBay. eBay mahdollistaa kenkäostokset Saksasta, Briteistä, Jenkeistä.. Mistä tahansa. Tallinnassa sijaitseva Vivian Vau on myös hyvä mesta, löytyy vanhasta kaupungista osoitteesta Rataskaevu 2. Sieltä saa persoonallisia kenkiä, jotka tehdään Italiassa ja Espanjassa omistajan suunnitelmien mukaan. Kokoja löytyy myös pienempinä alkaen koosta 33. Toki FaceBookin Isojalkaisten kenkäkirppis on myös yllättänyt positiivisesti useaankin otteeseen. En ole Suomen ainut isojalkainen nainen. Halosella kenkiä on saanut kokoon 43, mutta se nyt ei itseäni hirveästi hetkauta. Turun UFFissakin oli kerran koon 46 lolita-, gootti- tms. kenkiä ja se fiilis kun sai sovittaa kirpparilla omaan jalkaan liian isoja naisten kenkiä oli mahtava! Ihmiselle, joka löytää kenkiä ihan kaupasta, kenkien sovitus ei ole juttu eikä mikään, mutta ihmiselle joka sitä ei noin vain voi tehdä sellaiset tilaisuudet ovat pieniä juhlan hetkiä. Ihan sama, lähtevätkö kengät mukaan vai eivät, vain se että niitä saa sovittaa.


Rataskaevu.

Kenkiä! Ja mätsääviä laukkuja. Kaikista on ainakin tekovaiheessa suurinpiirtein kaikkia kokoa. Ihan 'normikokojakin' löytyy, jos harmittaa ettei jalkasi ole tarpeeksi iso näille kuoseille (;

Näiden kohdalla itkin hieman verta, sillä koko oli 44 eikä isompaa enää ollut. ;_;

Viime kesän Euroopan reilillä ehdin tsekkailla pari kenkäputiikkia Saksassa Berliinissä (toinen oli Schuh Kauffmann, toista en muista), mutta suurin yllättäjä oli ihan perusketjukenkäkauppa Amsterdamissa, josta löytyi ihan perusmalliset talvikengät 30€ / pari. Mikä voitto! Elokuun kolmenkymmenen asteen kuumuudessa, rinkka selässä ja kenkiä muovikassissa oli kiva tallustella pitkin Eurooppaa. Hyvin toimivat talvella, ne kengät. Toki loskaa ei meinaa kestää mikään muu kuin kumisaappaat. Omat mustat, naisellisemmat yksilöt, tarttuivat Wienistä mukaan. Schuh Kauffmannilta olen tilannut elämässäni ainakin viidet kengät ja voin suositella kenkäliikettä. Tilaukset ja muun muassa uusimman kenkäluettelon saa kätevästi Suomeen asti. Yhdetkin mustat nahkakengät perus Mary Jane -mallilla ovat kestäneet käytössä lähes kymmenen vuotta ja heitä käytän edelleen. Kun Amerikkaan vain joskus pääsisikin vierailemaan (AH BURLESKIA JA TISSEJÄ JA NAISIA JA ruokaa, Las Vegas, Dita von Teesen show ja mitä vielä) niin olisi ihanaa päästä kerrankin kunnolla tutkimaan eBaykenkävalikoimaa ihan livenä. Saisi unohtaa tullimaksut kokonaan ja jumalattoman kalliin postituksen.

  Nykyään tosin ilmeisesti myös Zalandolta (joka on itselleni muutoin täysin hepreaa koska nettikauppaviha ja kirppiselämäntapa) saa isoja kokoja myös. Turussa Forumissa toimi myös hetken aikaa isoja kokoja kenkiä myyvä liike, myyjä toteutti unelmaansa siihen asti kunnes kauppa meni konkurssiin. Turun kokoisessa kaupungissa spesiaalikoot eivät yksin toimikaan. Kesäkenkinä käytän aina mustia varvastossuja, joita metsästän ties mistä. Ne kengät eivät hankaa, koska usein mun kengät sitä tekevät ja kesäisin on mukavinta olla lähes ilman kenkiä. Keskustassa ja kaupungissa ei hirveän usein vain viitsi kulkea kengittä. Viime kesänä löysin kokoani about vitosella Amsterdamin päärautatieasemalla sijainneesta kioskin ja Tigerin risteymästä, tämän viikkoisella Tallinnan reissulla kävin NewYorkerissa ihan kenkien takia - ja löysin mustat varvastossut kolmella eurolla PLUS miesten siistit ja pienehköltä näyttävät kangaskengät kympillä. Sopivat roudaamiseen ja muuhun ulkotoimintaan, mihin ei vain ballerinoilla voi lähteä koska ne eivät tue tarpeeksi jalkaa ja mihin lenkkarit (jotka ovat inhokkikenkäni) ovat liian roisit.


Violetit mokkanahkaiset saappaat, jotka ovat tosin eläneet jo parhaimmat päivänsä.

   En tosiaan käy tavallisissa kenkäliikkeissä juuri jalkani koon takia, mutta toisinaan saatan kuitenkin eksyä ystävieni seurassa kenkäliikkeisiin ja saan suurta mielihyvää myyjien kysellessä miten voivat auttaa, kun eivät voi auttaa, sillä oman kokoisia kenkiäni ei ole ja toiset ihmettelevät joskus niin suurta kokoa. Edes jalkahoidossa ei ole koskaan ihmetelty jalkani kokoa. Eikä ensiapupoliklinikalla, kun toisesta jalkapohjastani ongittiin pois metallinpala. En tiedä, miten se oli sinne uponnut. Fetissi- / 'porno'kenkiä löytyy äärettömän helposti internerzistä, toki yleensä niilläkin kyllä on hintaa mutta siitä kategoriasta löytyy kyllä kenkiä jalkaan kuin jalkaan. Kuvauksiin loistokamaa, mutta arkikäyttöön eivät ihan ainakaan omaan tyyliini käy.

Supertappokengät 14cm:n koroilla. Kuva: Markus Lehto 

Ainut ongelma, mikä kenkien tilaamisessa sovittamatta on, on se, onko malli kuitenkaan sopiva jalkaani. Varsin ja harmittavaisen usein kengät hankaavat ainakin itselläni jostain kohtaa, joten käyttämisestä ei välttämättä tulekaan mitään. Oma jalkani on siro ja kapea, mutta pitkä. Ja jos varpaita on muiden jalkoihin verrannut, ne ovat hurjan pitkät. Jos ne pistäisi puolesta välistä poikki, saattaisi 'ihan peruskoonkin' kengät mahtua. Tässä en tosin nää mitään järkeä, sillä hermojen radoittaminen uudestaan varpaisiin ja jalkaan ylipäätään on varmasti aina mahdoton tehtävä. Jalkani ovat minun, niillä voi kävellä ja uida, joten kaikki on hyvin. Jos jalkani on jollekulle ongelma, se ei liene minulta pois. Yleensä kenkäkeskusteluissa mainitsen asiasta itse.

 Ylimääräisten kenkien myyminen tuotti yli kymmenen vuotta sitten vielä päänvaivaa, mutta huuto.netissä niiden myyminen onnistui ja älysimpä etsiä myös transihmisten nettifoorumit, joissa kenkien kohdeyleisö oli heti saatavilla. Viimeisin kenkäostos ulkomailta on eBaysta ostetut American Eaglen -maryjane samettikengät, jotka kengät itsessään maksoivat 23€ mutta tulliin ja kuljetukseen meni yhteensä 45€. Halpaa kenkien lennättäminen toisaalta maailmasta ei ole. American Eaglelta, jonka kenkiä metsästän lähinnä eBaysta, olen löytänyt myös parhaat perusballerinat, jotka jo yllä näittekin laivankansikuvasta. Ne ovat punaiset maryjane -ballerinat, joita on jo kolmas pari käytössä. Laatu on kiinaa, joten kengät eivät äärettömyyksien pitkälle kestä.

Uusimmat tulokkaat <3


Nettisivuni pääkuvassa olen minä ja minun iso jalkani, kuten myös pikkukuvassa. Lemppariperusmustat korkkarit, jotka ovat juhlatilaisuuksista ja kuvauksista niin kuluneet että korkolaput ovat kadonneet aikoja sitten ja korko on muutenkin skalpeeratun näköinen.. Kaikissa muissakin kuvissa, joissa on Lady WinkheartSuomen ainut näin isojalkainen naispuolinen alternativemalli (Siistiä, sanon minä, koska olenhan kyseinen henkilö) on koon 45 jalka. Jännää. Kun osaa poseerata ja asettautua, tietää missä kulmissa ruumiinosat eivät näytä liian isoilta. Ihan normikokoisesta jalastakin, jos sellaisesta voidaan puhua, saa myös ison asettamalla sen kameraan nähden väärin. Kämmeniä koskee ihan sama sääntö. Tai vartalon kulmia suhteessa kameraan.

 En voi itse jalankoolleni yhtään mitään, olen syntynyt näillä geeneillä ja näiden kanssa elelen. Olisi kovin turhaa hävetä omia ruumiinosiaan, mutta tätähän suurin osa ihmisistä tekee koko ajan. Jos yksilö on selkeästi erittäin ylipainoinen ja kulkee ryhdittömästi ja häpeillen, se vain lisää kummeksuntaa hänen koostaan, mutta jos samankokoinen ihminen suhtautuu itseensä reippaalla huumorilla ja on muutenkin ihmisläheinen, tuskin hommassa on mitään ongelmaa. Tässäkin on kyse ihmisten itseluottamuksesta ja itsetunnosta. Suhtautumisesta itseensä. Jos et hyväksy itse itseäsi, jarrutat myös sitä että muut hyväksyisivät sinut.

Jalankokoni on salaisuuteni joka ei ole salaisuus, sillä sen suurin osa tietää.
Mulla on iso jalka, mutta pidän jaloistani.

Ps. Kenkäfirmat, jotka myyvät myös isompia kokoja heittäkäätte viestiä, jos mallille on tarvetta.


//Edvina ja naisellinen neljäviis


Uusimmat tulokkaat käytössä ystävien häissä <3









3 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Hey!

      Noi pornonpunaiset saappaat? Jees, ne on alunperin Vivian Vausta Tallinnasta (reilu 200€), käytetty se Gaga & Slutwalk ja that's it, joten 95€ posteineen olen pyytänyt. Jos edelleen kiinnostaa, lisäkuvat tai mitat niin laita viestiä edvinawalsten(at)gmail.com (:

      //E.

      Poista